Espoo Ciné tulee taas – Tsekkaa tästä festivaalitärpit

Kevään Espoo Ciné jouduttiin perumaan, mutta hyvää kannattaa odottaa. Elokuvafestivaalin tuotanto käynnistettiin uudelleen toukokuun lopussa koronapandemian aiheuttaman äkkipysäyksen jälkeen. Festivaali järjestetään 2.–6. syyskuuta. Tuttuun tapaan myös Episodi kävi ohjelmistoa läpi etukäteen. Ja heti alkuun meillä on tarjolla pieni helmi, erääseen kiinnostavaan elokuvaan liittyä taustahaastattelu.

Andrei A. Tarkovski, joka on erään Andrei Tarkovskin poika, joka oli erään Arseni Aleksandrovitš Tarkovskin poika on tehnyt erikoisen dokumentin. Hän ei kansoittanut elokuvaansa Andrey Tarkovsky. A Cinema Prayer puhuvilla päillä eikä kutsunut loputonta joukkoa asiantuntijoita ja intoilijoita puhumaan isänsä ikonisista elokuvista. Hän antaa miehen puhua omasta puolestaan lähteenään tuntikausia nauhoituksia, joilla tämä analysoi omaa työtään. Sen tämä tekee niin perusteellisesti, että se todennäköisesti saisi kenet tahansa seminaarioppilaan purskahtamaan kyyneliin lukemattomien väitöskirjojen muuttuessa kertaheitolla tarpeettomiksi.

– Voin kuvitella, että se oli rankkaa hänen pojalleen, sillä toimittamatonta äänimateriaalia oli satoja tunteja. Olisimme voineet rakentaa sen ympärille kokonaisen tv-sarjan! totesi tuottaja Paolo Maria Spina.

Hän myös korostaa elokuvan henkistä puolta, sillä syvästi ortodoksisen Tarkovskin näkemykset eivät olleet yhteneväisiä sen kanssa, mitä kommunistinen valtio saarnasi.

– Eikä kyse ole vain jostain trendikkäästä henkistymisestä, buddhismista, scientologiasta tai muusta. Se on hyvin perinteistä eikä todellakaan poliittisesti korrektia. Siksi pidin siitä vieläkin enemmän, koska alan suoraan sanoen kyllästyä poliittisen korrektiuteen. Myös Andrei kiinnitti huomiota siihen. Hänen isänsä rakensi kuviaan kuin joku renessanssitaiteilija – hänelle luovien ratkaisujen etsiminen oli vähän kuin rukoilemista.

Mutta antakaamme puheenvuoro nuoremmalle Tarkovskille. Näin hän kertoi meille viime vuonna Venetsiassa.

Yleensä taiteilijoille omistetuissa elokuvassa muut puhuvat heistä. Miksi annoit isäsi puhua omasta puolestaan?
Aloitin projektin aikoja sitten, olen työstänyt sitä vuodesta 2003! Aluksi oli tarkoitus tehdä perinteinen dokumentti mutta sisällyttää siihen hänen päiväkirjojaan. Käytyäni läpi hänen arkistonsa sekä tonneittain kirjoja ja artikkeleita hänen hänen töistään, jotkut hyviä, jotkut vähemmän hyviä, ajattelin: ”Miksen näyttäisi mitä hän halusi sanoa?” Jotkut tunnetut ajatukset hänen töistään ovat suorastaan väärässä. Siksi päätin käyttää satoja tunteja hänen nauhoituksiaan. Isoin haaste oli editoida ne tarinaksi, mutta johtonuora oli koko ajan antaa hänen puhua.

Kohta, jossa hän kertoo eräästä tilaisuudesta ja kaikista paikalla olevista kriitikoista, jotka ”kuten tavallista, eivät ymmärtäneet mitään”, on mahtava.
Nimenomaan! (naurua) Hän tunsi itsensä väärinymmärretyksi sen ajan Neuvostoliitossa. Hän on sitä edelleen, pitkälti töittensä uskonnollisten piirteiden vuoksi. Sen hän peri isänsä runoudesta ja venäläisestä kulttuurista. Kaikki ne 1800-luvun lopun filosofiset ajatukset, jotka vallankumous hävitti hetkessä. Mutta ne elivät taiteessa, runoudessa ja filosofisissa tutkielmissa, ja isäni oli sille jatkumoa. Hän uskoi kulttuuriperintöön, hän uskoi saaneensa paljon isältään ja hänen suosikkikirjailijansa oli Dostojevski. Se kertonee jo jotain hänen elämänkatsomuksesaan.

Usein ohjaajat sanovat, etteivät halua analysoida elokuviaan. Hän vaikuttaisi olevan poikkeustapaus.
Jotkut nauhoitukset ovat tapaamisista, joissa muut kyselevät häneltä hänen elokuvistaan, joten ei hän nyt niin innokas ollut niistä puhumaan. Hän ei edes pitänyt elokuvistaan! Hän tapasi sanoa: ”En ole hyvä elokuvantekijä. Teen niitä paremmin kuin jotkut muut, mutta se ei tee minusta hyvää.”

Hän näki aina asioita, joita muuttaisi pyrkiessään täydellisyyteen. Hänen yksinkertaisesti piti suhtautua töihinsä kriittisesti, kuten kirjassa Vangittu aika. Mutta sitä hän kirjoitti 30 vuotta, joten se on hyvin erilainen kuin hänen puheensa, paljon syvemmälle menevä. Nyt on kiinnostava kuunnella häntä, koska useimmiten hän oli aivan eri linjoilla kriitikoiden kanssa.

Olitko aina ajatellut elokuvalle kappaleisiin jaettua rakennetta?
Elokuvat olivat hänen elämänsä, ja hänen elämänsä olivat hänen elokuvansa, joten kahdeksan kappaletta kuvaa kahdeksaa elokuvaa. Jokainen oli tapahtuma, ei ”työ”. Andrei Rublevin myötä alkoi kriisi neuvostobyrokraattien kanssa. Solariksessa hän yritti välttää konfliktia, mutta silti siitä tuli hyvin uskonnollinen. Ne ovat hyvin omaelämäkerrallisia, ei vain Peili vaan myös Stalker ja Uhri. Uhrin ensimmäisessä versiossa sankarilla oli syöpä. Sitten isänikin sairastui ja sanoi: ”Minun on lopetettava elokuvien tekeminen, ne muuttuvat aina lopulta todeksi.”

Hän oli iloista ja valoisaa seuraa, aina avoin kaikesta mitä koki siinä hetkessä. Hän loi kodin, jossa ystävät istuivat hänen seuranaan päivällispöydässä. Sitä kaipaan eniten, luovaa ilmapiiriä ja syvällisiä ajatuksia, joita hän sitten perkasi hyvin yksinkertaisin tavoin. Olin vasta lapsi, mutta hän opetti minulle filosofiaa, se oli hänen versionsa kasvattamisesta. Uhrin alussa on kohtaus, jossa pieni poika ei osaa vastata. Hän kirjoitti sen, koska puhui aina minulle kuin aikuiselle. Minä vain kuuntelin, mutta vuosien jälkeen myös ymmärsin.

Esittelet hänen ideoittensa kehittymisen raapustuksista muistikirjassa valmiiseen kohtaukseen. Mistä kaikki materiaali on peräisin?
Hänen arkistoistaan Firenzessä. Halusimme esitellä hänen perintönsä laajuuden, mutta elokuvassa on siitä vain pieni osa. Leikkaajani Michał Leszczyłowski itse asiassa työskenteli hänen kanssaan Uhrissa, ja nautimme kasatessamme näitä muistoja kuukausikaupalla. Isäni oli pikkutarkka valmisteluissaan, mutta tietyssä pisteessä hän pysähtyi, koska ”elokuvat syntyvät kuvattaessa”. Stalkerin viimeiset dialogit kirjoitettiin kuvauspaikalla! Se oli hänen tapansa työskennellä, ainainen luovuus.

Haastattelu: Marta Bałaga, Venetsia

Andrey Tarkovsky. A Cinema Prayer
★★★
Venäläisestä ohjaajamestari Andrei Tarkovskista (1932–1986) kertova dokumentti päästää ohjaajan itsensä ääneen harvinaisissa äänitteissä. Hän puhuu kattavasti muun muassa omista elokuvistaan, taidekäsityksistään ja elämästä. Ohjauksesta vastaa Tarkovskin oma poika, joka on hakenut dokkariin samanlaista runollista sävyä kuin isänsä elokuvissa. Sen, onko dokumentti viipyilevä vai unettava, määrittää todennäköisesti se, kuinka vannoutunut Tarkovski-fani on. JR

Beanpole
★★★★
Ah, vakavan venäläiselokuvan kauneutta. Ohjaaja ei ole vielä 30-vuotias, mutta hänen elokuvansa kahdesta naisesta sodanjälkeisessä Leningradissä, jossa heitä eloonjäämistaisto, on jo herkullisen kompleksinen. Ja mykistävän kaunis, sillä ankeasta ympäristöstä huolimatta Beanpole tulvii värejä. Nobel-voittaja Svetlana Aleksijevitšin Sodalla ei ole naisen kasvoja -teoksen innoittamana Kantemir Balagov tosiaan paljastaa naisten kasvot, joita emme ole tottuneet näkemään. MB

The Best Years of a Life
★★
Elokuva jatkaa Mies ja nainen (1966) -elokuvan päähenkilöiden tarinaa yli 50 vuotta myöhemmin. Jean-Louis Trintignantin ja Anouk Aiméen hahmot ovat jo vanhoja ja muistelevat menneitä. Valitettavasti elokuva ei oikein jaksa kantaa itseään. Lämminhenkinen The Best Years of a Life tuntuu puuduttavalta horinalta, mutta ehkä jotkut katsojat pitävät tunnelmaista elokuvaa katsomisen arvoisena. JR

Call Mom!
★★
Ruotsalainen draamakomedia kertoo tunne-elämältään ongelmallisesta ja kylmästä Nikistä sekä tämän mutkikkaista ihmissuhteista. Kolmekymppinen Niki ei ole kovin pidettävä itsekeskeisine, vastuuttomine asenteineen. Elokuvan käänteitä seuraa mielenkiinnolla, vaikkakin juonenkuljetus käy ajoin pitkäveteiseksi. Call Momin komiikka ei toimi vaan tuntuu kuluneelta ja väkinäiseltä. MH

Corpus Christi
★★★
Jan Komasan vaikuttava mutta unohdettava Corpus Christi oli alkuvuodesta Puolan Oscar-ehdokkaana. Bartosz Bielenia esittää nuorta Danielia, joka vankilasta päästyään huiputtaa pikkukylän asukkaita ja teeskentelee olevansa pappi, kylän riemastukseksi. Komasan elokuva on hiljainen eikä koskaan pureudu aiheisiinsa tarpeeksi syvällisesti, mutta Bielenia on erinomainen pääosassa ja elokuvan kuvaus on erityisen hienoa. ML

David Copperfieldin elämä ja teot
★★★
Dev Patel loistaa David Copperfieldin roolissa Armando Iannuccin ihastuttavassa mutta kovin unohdettavassa elokuvassa. Elokuva kuvaa Copperfieldin elämää ja uraa ja on täynnä mainioita roolisuorituksia Iso-Britannian parhailta näyttelijöiltä, erityisesti Hugh Laurie on mainio Mr. Dickin roolissa. Harmillisesti elokuva on kuitenkin kovin täyteen ahdettu ja visuaalisesti muuten upea elokuva porskuttaa eteenpäin aivan liian nopeasti. ML

Feel Your Memories
★★★
Nelikymppinen Alice palaa Yhdysvalloista Napoliin isänsä hautajaisiin. Isän asunto on myytävä, ja Alice ottaa asian hoitaakseen. Eletään 1980-lukua. Napolissa Alice ei pääse enää pakoon menneisyyden tapahtumia. Nuoruuden tapahtumat keritään elokuvassa auki trillerimäisesti. Cristina Comencinin elokuvan keskiössä on ajatus siitä, että menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus ovat ihmisessä samanaikaisesti läsnä. Elokuvan omintakeisessa kerrontaratkaisussa nykyinen Alice kohtaa itsensä 18-vuotiaana ja 10-vuotiaana ja käy heidän kanssaan vuoropuhelua. Kerrontaratkaisu tiivistää hienosti elokuvan ydinajatuksen mutta tekee elokuvasta raskaasti seurattavan. SK

Golden Voices
★★★
Victor ja Raya olivat ulkomaisten elokuvien dubbaustöillään Neuvostoliiton kultaiset äänet. Mutta 1990 luvussa monien muiden neuvostojuutalaisten tavoin he muuttivat Israeliin, jossa heidän ammattitaidolleen näyttää olevan vähemmän käyttöä. Jotain pitää keksiä. Sympaattinen ja surumielinen komedia kertoo vanhenevan pariskunnan kipuilusta uudessa ympäristössä. HL

It Must Be Heaven
★★★
Kuvittele, että Paddingtonin pääosassa olisikin olkihattupäinen palestiinalaismies, ja sinulla on jo käsitys elokuvasta. Elia Suleimanin suloinen Cannes-tyrkky on selvästi jonkinlainen satu hänen matkatessaan ympäriinsä, yleensä sanomatta sanaakaan mutta pääasiassa autioiden katujen outoja tapahtumia tarkkaillen. Tai Jacques Tati -tribuutti, joka alkaa loppua kohti hieman laahata, sillä tyyli harvemmin johtaa selkeään vitsiin mutta antaa mahdollisuuden tirkistellä nuoria naisia. Perulaiset karhut eivät hyväksyisi. MB

Madre
★★
Elena kuulee puhelimesta, kuinka hänen 6-vuotias poikansa on jäänyt yksin rannalle lomamatkalla isänsä kanssa ja joku mies jahtaa tätä. 10 vuotta myöhemmin Elena on muuttanut Ranskaan alueelle, jossa katoaminen tapahtui. Madre on kuvaus äidin tuskasta vielä vuosien jälkeen, mutta jää kovin ontoksi. Pituudestaan huolimatta tarina ei tunnu lähtevän milloinkaan käyntiin, eikä se varsinaisesti kerro mistään. HL

Milk County
★★★
Grimur Hákonarsonin uutuus ei ole aivan Pässien tasoinen festivaalihitti. Se jäi samanlaisten, tarpeekseen saaneista normaaleista naisista kertovien elokuvien varjoon, hyvänä esimerkkinä maanmiehensä Woman at War. Mutta sen lempeä tarina maitotilaa pyörittävästä leskestä, joka nousee isoa osuusliikettä vastaan, on katsomisen arvoinen. Sen Daavid vastaan Goljat -konsepti uppoaa yleisöön olematta hölmö. Hákonarson näyttää täsmälleen miltä tuntuu toimia vastavirtaan pienessä yhteisössä. MB

Pelican Blood
★★
Katrin Gennen ohjaama draamaelokuva kertoo poliisihevosia kouluttavasta Wiebkestä (Nina Hoss), joka adoptoi toisen lapsensa Bulgariasta. Viisivuotias Raya (Katerina Lipovska) on pahasti traumatisoinut. Wiebke tahtoo kuitenkin yrittää pelastaa lapsen, koska pystyy kesyttämään myös ongelmia aiheuttavat hevoset – ihmislapset ja hevosethan ovat psykologisesti aivan samanlaisia! Rayassa tuntuu kuitenkin olevan jotain muutakin pahasti vialla. Pelican Blood on kiinnostava, kunnes se muuttaa tyylilajiaan. Elokuvan loppupuolisko onnistuu pilaamaan hyvän alun lähes täydellisesti. Finaalin twisti tuntuu jopa halpamaiselta tempulta kaikessa new age -hölmöydessään. Todellinen harmi. NI

Proxima
★★★★
Mustangin käsikirjoittajan ohjaus kertoo astronautista (Eva Green), joka valmistautuu vuoden mittaiselle avaruusmatkalle. Elokuva näyttää naisastronautin näkökulman – ammattitaitoinen ranskalainen joutuu myös todistamaan itseään sukupuolensa vuoksi. Proximassa kiinnostavinta on se, mikä valtaosassa avaruusaiheisissa elokuvissa yleensä jää uupumaan: valmistautuminen, psyyke ja henkilöiden sisimmän tarkkailu. Elokuvassa nähdään myös Matt Dillon. Iso mutta vähäeleinen elokuva, jota voi vahvasti suositella. JR

Stay Still
★★★
Julie on luonut itselleen mielenterveysongelmaisen imagon välttääkseen kontakteja ihmisten maailman odotusten kanssa. Sairaalassa häntä hoitaa Agnes, joka hapuilee perhe-elämässään ja urallaan, koska ei epätoivoisesta yrittämisestä huolimatta saa otetta muiden odotuksista. Yllättäen heillä synkkaa. Jännitteisesti kuvattu elokuva jää ajatusleikin tasolle, sillä tekijöillä ei ole vastauksia siihen, mitä nuoren ihmisen pitäisi tehdä, jos hänellä ei ole avuja tai haluja tehdä kuten odotetaan. JV

Those Who Remained
★★★★
Perheensä holokaustissa menettäneet keski-ikäinen mies ja teinityttö kohtaavat sodanjälkeisessä Unkarissa ja löytävät toisistaan yllättävää tukea. Sodan kauhujen jälkeen heidän on kuitenkin kohdattava suhteen laadun epäilevien halveksunta ja nouseva sosialistityrannia. Ihastuttavan elokuvan hauras toiveikkuus lepattaa kuin perhonen, jonka lennon koko ajan pelkää päättyvän huonosti. JV

Wildland
★★★
Harvat asiat ovat yhtä kiehtovia kuin ongelmallisista äitisuhteista kärsivät rikolliset, ja Sidse Babett Knudsen varmistaa, että heidän pulmatilanteensa ymmärtää. Hän on huippuvedossa Jeanette Nordahlin debyytissä suoraan helvetistä nousseena matriarkkana, jonka muoti-ikoni tuntuu olevan Jenny from the Block. Meno on silti hyvin hienovaraista, sillä naisen huomaan yllättäen joutuvan nuoren päähenkilön silmin nähty tarina rakentuu hiljaisesta jännitteestä. On vaikea karistaa yleistunnelmaa, että Tanskanmaalla on jotain mätää. MB

Young Ahmed
★★
On hyvä kysymys, kuinka Dardennen veljekset voittivat parhaan ohjauksen palkinnon Cannesissa tällä onneksi lyhyellä sekasotkulla (vastaus: heistä pidetään siellä). Yhä radikaalimmaksi käyvästä, opettajansa murhaa juonivasta muslimipojasta kertovana siinä on muutama kiinnostava hetki, mutta kokonaisuutena se tuntuu keskeneräiseltä. Erään Cannesin kävijän mukaan se on uusinta Terminaattorista, jossa ilmeetön tyyppi yrittää tappaa Sarah Connorin. Hänen sanansa, eivät meidän. MB

Arviot:
HL – Hannu Liekso
JR – Jesse Raatikainen
JV – Jouni Vikman
MB – Marta Bałaga
MH – Miia Hartikainen
ML – Maria Lättilä
NI – Niko Ikonen
SK – Susanna Karhapää