Vaikka Tolkien on valmis ja edessä on ensi-ilta, Dome Karukosken päällimmäinen tunne ei ole helpottunut tai jännittynyt.
– Syvä uupumus ei ole karissut, ohjaaja kertoo ja antaa esimerkin kokoluokasta.
– Kun suomalaista elokuvaa leikataan ehkä 80 päivää, tätä leikattiin varmaan 300 päivää parhaimmillaan kolmessa huoneessa. Se oli fyysisesti raskasta, sillä se oli hyvin aktiivinen prosessi alusta loppuun, jossa ei ollut samanlaista rauhaa kuin yleensä kotimaisissa elokuvissa. Samalla vaatimustaso oli ihan mieletön koko ajan.
Ottaen huomioon, että Karukoskea edelleen harmittaa, ettei hän pystynyt tarkistamaan muutamaa äänimuutosta Helsingissä, ja hän suunnittelee tekevänsä sen jossain näytöksessä jossain muualla, on pohdittava oliko paine sisäistä vai ulkoista.
– Minulla on aina tosi kova kunnianhimo, Karukoski myöntää.
– Mutta nyt… Fox Searchlight on brändi, joka tekee tulosta laadulla. Draaman kaupallistaminen on vaikeinta ja kaikki tekevät sitä. Ainut millä Searchlight voi kilpailla on, että elokuvien pitää olla parempia kuin mitä Netflix tai HBO tai Amazon pystyy tarjoamaan. Elokuville asetettu vaatimustaso on niin korkea, että se johtaa 18 tuntisiin työpäiviin. Harri Ylönen sanoi, että hänen pisin leikkauspäivänsä oli 24 tuntia. Hän laskeutui Lontooseen aamukoneella kahdeksalta ja vuoro päättyi seuraavana päivänä kahdeksalta.
– Olen aina ollut… kontrollifriikki on väärä sana, koska yritän antaa hirveästi tilaa muille ihmisille, mutta perfektionistinen mieli. Ahdistaa, jos istun Tennari 2:ssa ja se ääni ei ole just oikein, Karukoski palaa edellispäivän traumaan.
– Vaikka olen oppinut olemaan armollinen, niin kuvauksissa valikoin asiat, jotka pusken loppuun asti. En pyri väsyttämään ihmisiä, ja jossain kohtauksissa on vain hyväksyttävä, että en saa jollain näyttelijällä sitä mitä haluan, ja mentävä eteenpäin.
– Täydellisyyden metsästäminen Searchlightin systeemissä on mieletön, ja se tekee hyvää lopputulokselle mutta on samalla todella rankkaa. Minulle on tarjottu monta elokuvaa tälle vuodelle, mutta minun on ollut pakko sanoa ei, muuten kuolen. Olen myös perheellinen mies, on pakko tajuta, että minua tarvitaan myös muualla.
Molemminpuolista perfektionismia
Laaduntarkkailuun liittyy myös se, että elokuvaa esitetään erilaisille koeyleisöille. Karukosken mukaan se tuuditti aluksi väärään turvallisuudentunteeseen.
– On mieletön kokemus, kun koeyleisöltä tulee ihan mielettömät numerot ja ajattelee, että nyt voi vähän rauhoittua. Sitten studiolta tulee seitsemään sivua leikkausmuistiinpanoja, että entä jos tämä kohtaus olisi tällainen…
Suomalainen reaktio moiseen on ajatella, että on tehnyt virheen. Karukoskella menikin hieman aikaa tajuta, etteivät Searchlightin palautteet olleet perinteisiä, legendaarisia ”Studio Noteseja”, jotka monella studiolla voivat olla murhaavia ja käytännössä studion vaatimuksia elokuvan sisällöstä.
– Kesti vähän aikaa tajuta leikkausprosessissa, että ne eivät ole vaatimuksia, suomalaisohjaaja kertoo.
– Kun sain ensimmäisen setin muutosehdotuksia, ajattelin, että ne ovat ongelmia, jotka minun pitää ratkaista. Heidän mielestään ne ovat vaihtoehtoja, että entäs jos. Kun näytin elokuvan isoille pomoille Losissa, vastaanotto oli no… ei tarpeeksi hyvä. Se oli ok, mutta ok ei siinä maailmassa ole mitään. Seurasi parin kuukauden oppimisprosessi, jossa tajusin miten tämä toimii. Vaikka koeyleisöjen tulokset olisivat jopa studion sisällä mielettömiä, niin ihan sama. ”Tässä on vielä seitsemän sivua vaihtoehtoja, miten siitä voisi tulla vieläkin parempi”.
Onneksi myös toiseen suuntaan oltiin valmiita joustamaan ja Karukoskelle annettiin aikaa ehdotettujen vaihtoehtojen tutkimiseen.
– Alun perin oli ollut puhetta, että olisi menty jo viime syksyn Torontoon. Se oli huhtikuussa, kun elokuvaa oli jo leikattu puolentoista suomalaisen elokuvan verran. Sanoin Searchlightin Lontoon pomolle, että jos aletaan tutkia kaikkia vaihtoehtoja, ei enää ehditä Torontoon. Silmiä räpäyttämättä hän sanoi: ”No, mennään ensi vuonna”. Vuoden lisäaika ei ole mitään niille.
Budjettia oli käytettävissä 20 miljoonaa, jonka Karukoski ilmoittaa pystyneensä alittamaan. Silti sillä olisi rahoitettu kaikki ohjaajan aikaisemmat seitsemän elokuvaa, vaikka mukana on viisi miljoonaa maksanut ”huippukallis” Tom of Finland.
Torilla tavataan
Todennäköisesti studio oli vain odottanut Karukosken vapautumista, sillä kaikkihan tietävät J.R.R. Tolkienin Suomi-innostuksesta. Tai sitten ei. Ohjaaja kertoo aiheesta anekdootin:
– Olin tehnyt töitä pari kuukautta, kun yksi Foxin pomoista lähetti sähköpostia: ”Hei, olen lukenut tässä yhtä kirjaa Tolkienista. En tiennytkään, että hän oli kiinnostunut suomalaisesta mytologiasta. Mikä mainio yhteensattuma!” Ajattelin, että kehystän sen mailin. Täytyy muistaa, että käsiksessä, jonka sain, ei Suomi ollut mainittuna kuin jossain yksittäisessä sivulauseessa.
Oikeasti Tolkien oli kiinnostunut lukemattomista eri mytologioista.
– Toki Iluvatar/Ilotar on yksi muutamasta selkeästä tapauksesta, Karukoski toteaa.
– Kullervon tarina on koskettanut häntä syvästi. Kalevala muutenkin ja suomenkielen ääntämys. Suomi on ollut isossa osassa, mutta ei sellaisella ole studiolle juuri mitään merkitystä. Jos jokin kytkös olisi tärkeää, niin pitäisi olla brittiohjaaja, koska kyseessä on brittiläinen kansallissankari.
– Amerikkalaista elokuvastudiota kiinnostaa vain mikä elokuvalle on parasta. Niille on ihan sama mistä maasta tulee, ja loppujen lopuksi on aika sama minkä edellisen elokuvan on tehnyt. Tärkeintä on, että he ymmärtävät mitä ohjaaja kertoo elokuvassa. Koska he käyttävät joka tapauksessa saman summan elokuvan markkinointiin; tavallaan heittävät 20 miljoonaa dollaria ilmaan kasinolla ja katsovat mihin se laskeutuu.
Karukoski toi kuitenkin projektiin muutamia ”omia” tekijöitään, kuten Tom of Finlandin kuvanneen Lasse Frankin, apulaisohjaaja Antti Lahtisen ja edellä mainitun leikkaaja Harri Ylösen. Se oli hänestä kuitenkin normaalia alalla.
– Näissä hommissa on itsestäänselvyys, että he sitoutuvat ohjaajaan, ohjaaja johtaa projektia ja tuo siihen haluamansa ihmiset. Studiolla oli toki toive, että katsotaan jos joku Oscar-kuvaajista olisi vapaana, ja siinä oli muutama iso nimi. Heillä oli kuitenkin muita projekteja ja sitten se oli studiolle se ja sama. He olivat vain Oscar, Oscar, Oscar… koska se rakentaa profiilia koko elokuvalle. Toki Lassen piti lentää Lontooseen ja kertoa millaisen elokuvan tekisi, mutta hän on sentään yksi maailman isoimpia mainoskuvaajia, tehnyt Super Bowl -mainoksia ja muuta. Harria he pohtivat, koska hän on tehnyt vain minun elokuviani. Mutta ei hän joutunut edes työhaastatteluun. Toki sitten, jos ohjaajalle annetaan potkut, niin siinä lähtee koko ryhmä.
Luonnoksista taideteokseksi
Palataan hieman ajassa taaksepäin. Fox Searchlight ilmoitti Tolkien-suunnitelmista jo vuonna 2013, mutta sitten se jäi pyörimään tuotantokoneistoon. Karukoski sai käsikirjoituksen käsiinsä alkuvuodesta 2017, eikä hän ollut vakuuttunut. Pari asiaa sai hänet muuttamaan mielensä.
Ensinnäkin tilanne kääntyi niin, että Karukoski oli passaamassa elokuvan, ja studio metsästi häntä hommaan. Toinen oli tarina.
– Kun tunnen Tolkienin maailmaa ja olen fani, niin kyllä itkin, kun luin käsikirjoitusta. Aloin miettiä, että itkenkö, koska käsikirjoitus vei mukanaan vai koska tarina oli koskettava. Minun oli sanottava itselleni, että rehellisesti sanoen itkin tarinan vuoksi, käsikirjoitus ei ole vielä siellä.
Koskettava tarina on säilynyt, onhan se Tolkienin tositarina. Käsikirjoituksesta puuttui kuitenkin melkein kokonaan fantasia; se oli perinteisempi brittiläinen elämäkerta.
– Siinä oli upeita juttua, mutta fantasiasta oli ihan pieniä viittauksia. Sanoin, että ette voi tehdä Tolkien-elokuvaa ilman fantasiaa.
Karukoski selittää asiaa studiobrändillä: Fox Searchlight tekee laatudraamaa tietylle yleisölle, eikä studio ollut varma innostuisiko heidän normaali yleisönsä fantasiasta.
– Shape of Water oli juuri tehty, mutta he olivat tosi epävarmoja sen kanssa. Se avattiin todella pienellä, muistaakseni neljällä kopiolla. Sama keskustelu käytiin tästä, he olivat innostuneita mutta samalla pelkäsivät. Jokainen fantasiakuva piti perustella matkan varrella. Sain kuitenkin tahtoni läpi.
– Ensimmäisessä palaverissa ajattelin, että ok, olen tekemässä toista leffaa, joten todennäköisesti joudun sanomaan tälle joka tapauksessa ei. Ei ollut mitään menetettävää, joten latasin täysillä ja kerroin kaiken mitä käsikirjoituksessa on vialla. Ajattelin, että he sanovat: ”Kiitos ja näkemiin, olemme tässä tehneet elokuvia jo aika kauan…” Mutta he sanoivatkin: ”Kuulostaa mahtavalta, milloin pääsisit lentämään käsikirjoittajan luo?”
Episodin viime vuonna haastattelema musiikkikoordinaattori John Houlihan kertoi, että tavatessaan Karukosken tällä oli todella tarkka näkemys elokuvasta ja referenssimateriaalia muun muassa ensimmäisen maailmansodan taisteluista.
– Tolkienista minulla oli historiaa jo taustalla ja ensimmäiseen maailmansotaan olin tutustunut Mannerheimin kautta jonkin verran. Eli taustatutkimus näihin kahteen asiaan oli tehty jo vuosien varrella. Olin siinä mielessä etulyöntiasemassa, että kun tuo sitten loksahti, niin painopiste oli Tolkienin tarinassa.
– Esimerkiksi Tolkienin fantasiamaailman tasot oli tarkkaan mietitty, sillä hän ei vielä kirjoita, hän on aloittamassa, hahmottelee, hänellä on ideoita. Hän kertoo tarinoita mutta ei ole luonut spesifisiä hahmoja. Niitä rupesi syntymään vasta Oxfordissa sodan jälkeen. Tässä vaiheessa fantasia on luonnoksia jostain tulevasta, se oli hyvin tarkkaa. Nazgulit eivät vielä ole nazguleita, vaan se on langennut ritari. Hän näkee sankarillisuuden valkoisessa ritarissa, ja kun hän itse lankeaa niin hän on langennut ritari, ja siitä syntyy kuoleman ritari. Myöhemmin hän käyttää sitä sormusaaveessa, joka on langennut kuningas. Hän ei ole vielä tekemässä taideteosta, hän on vasta vetämässä viivoja.
Faneja ja asiantuntijoita
Mennään vielä isompi loikka menneisyyteen. Karukoski kertoo lukeneensa Taru sormusten herrasta -kirjat esiteininä.
– Ensimmäisen kerran jotain 12- tai 13-vuotiaana, Hobitin pari vuotta myöhemmin ja Silmarillionin aloitin lukiossa enkä saanut sitä loppuun. Luin sen uudelleen aikuisiällä ja hassua sinänsä, se on nyt suosikkini. Silmarillionista menee niin moni asia ohi, kun sen lukee ensimmäisen kerran. Se auttaa ymmärtämään Tolkienia, mutta nuorena se tuntui ehkä pettymykseltä. Aikuisena Túrin Turambarin ja Kullervon yhteys on ilmeinen, Kullervo on toiminut mallina Turinille, joka on traaginen, hyvin elokuvallinen hahmo.
– Tolkienin maailman eskapistisuus johti siihen, että automaattisesti aloin pelata Dungeons & Dragonsia, ADD-lautaroolipelejä. Larppaamiseen en koskaan ryhtynyt, koska harrastin paljon muutakin. Tolkien, Star Wars, Marvel olivat minulle tärkeitä asioita, kun olin teini ja mielikuvitukseni kasvoi. Kaikki kolme luovat maailmoja, mikä on niissä arvokasta. Maailmojen luominen omassa päässä.
Karukoski kuvailee itseään ”kohtuulliseksi faniksi”, jonka tietämys kasvoi elokuvaa tehdessä.
– Aikaisemmin en olisi osannut nimetä edes kaikkia eldareita, ensimmäisiä, alkuperäisiä haltioita, mutta nyt hallitsen sen maailman aika hyvin.
Monien mielikuvat Tolkienin teoksista tulevat Peter Jacksonin elokuvien kautta. Ne eivät vaikuttaneet siihen miltä fantasiaelementit näyttivät Tolkienissa.
– Olen etuoikeutetussa asemassa, kun olen lukenut kirjat ennen elokuvia, joten kyseessä on minun mielikuvani Ardasta ja Keskimaasta tai siitä miten Morgoth ja Sauron asettavat pilviä taivaalle pimentääkseen Valarin valot. Näen värit sellaisena kuin näin ne silloin pääni sisällä. Studiolta ei tullut mitään vaatimuksia, vaan heidän mielestään varmaan on kyse siitä miltä nämä asiat ja maailma ohjaajan ja tietysti efektistudion silmissä näyttää.
Outoja kohtaamisia
Kun pesti oli varmistunut, Karukoski pääsi vaikuttamaan myös kaikkiin näyttelijävalintoihin.
– Toki siinä on käyty keskusteluja, Ronna Kress on Twentieth Century Foxin roolituspomo, joka valvoo kaikki firman elokuvat. Meidän oma Kate Ringsell kävi hänen kanssaan keskusteluja, ja Kress katsoi ”kattotasolla”, että tyyppi on Foxille kelpaava ”bankable”, eli kannattava sijoitus. En olisi voinut ottaa rooliin Pekka Strangia, se on selvää, mutta jos tyyppi mahtuu Foxin haarukkaan, se on ohjaajan valinta.
– Olin itsekin ajatellut Nicholas Houltia, ja Searchlight oli innoissaan, koska hän oli juuri tehnyt heidän kanssaan The Favouriten. Tapasin hänet ja meillä oli hyvä muutaman tunnin keskustelu, jota hän myöhemmin kuvaili oudoimmaksi koe-esiintymisekseen ikinä.
Outo tapaaminen perustui Karukosken näyttelijäisä George Dickersonin kokemukseen.
– Isäni oli kertonut tapaamisestaan Costa-Gavrasin kanssa, kun hän pyrki tämän elokuvaan. Isä oli valmistautunut rooliin, mutta he olivat muutaman tunnin puhuneet kaikesta mahdollisesta muusta. Lopulta Costa-Gavras oli sanonut: ”Olet hyvä tyyppi, mutta et sovi elokuvaan”. Pyrin samaan; minä tiedän mitä haluan elokuvalta ja roolilta, joten tärkeintä on selvittää onko näyttelijä sopivaa tyyppiä siihen.
Asiaan toki vaikutti sekin, että siinä vaiheessa käsikirjoitus ei ollut vielä valmis. Hoult myös teki parhaillaan X-Men: Dark Phoenix -elokuvaa, mikä aiheutti aikatauluhuolia.
– Välillä viestitellessämme hän vastasi Beast-maskissa. Lopulta hän vapautui X-Menistä etuajassa, mikä oli onnenpotku meidän kannaltamme.
Aina ei ohjaajakaan saanut kaikkia mielihalujaan läpi.
– Tolkien on elokuvan päähenkilö, eikä siihen tarvita jotain supertähteä viemään huomiota hänestä. Täytyy kyllä myöntää, että halusin äidin rooliin Kate Winsletin, mikä olisi mielestäni ollut hieno jäynä. Mutta hänen palkkiopyyntönsä oli tietysti liian korkea, ja vaikka kuinka yritin saada sen toteutumaan, niin lopulta jopa hänen edustajansa kysyi, onko roolituksessa oikeasti järkeä, Karukoski nauraa.
Tolkien of Finland
Suomalaisohjaajalla ei ollut ongelmia hypätä englanninkieliseen projektiin, sillä hän oli oppinut kielen synnyinmaassaan Kyproksella ennen suomea.
– Jos on tekstityksen varassa, siitä poistuu kerros elämää. Tolkien puhuu kielestä ja kielen merkityksestä. Jokaisella sanalla ja repliikillä on historia. On traagista, että tällä hetkellä olemme kielen rappiossa. Sitä kovennetaan ja yksinkertaistetaan. Samalla hävitetään nyanssit ja nyanssit ovat historiaa ja historia on tarkoitusta. On englanninkielisiä sanoja joiden merkitystä ja historiaa en ymmärrä, mutta on olemassa myös lauseen historia, missä kontekstissa sitä on käytetty. On etua, että olen istunut Yalessa opiskelleen isäni kanssa keittiössä väittelemässä näistä asioista.
Edes brittiläinen vuosisadan takainen luokkayhteiskunta ei ollut ongelma Karukoskelle, mutta toisaalta se tarkoitti luopumista muutamista suomalaisnäyttelijöistä, joita hän oli pohtinut.
– Studio olisi suostunut, mutta puhuttiin tuottajan kanssa, että aihe on niin brittiläinen, että näyttelijöiden pitää olla Isosta-Britanniasta. Se on heille ominaista ja ymmärrettävää, asenteita ei tarvitse selittää. Jokaisen hahmon kohdalla on mietitty, missä kohdassa luokkaansa hän on, sillä niiden sisälläkin on aste-eroja. Kun näyttelijä on britti, hän ymmärtää missä kohtaa hahmo on ”luokka-Excelissä”, tietää millainen persoona on ja miten hän käyttäytyy. Sen päälle voi sitten luoda hahmoon ekstraa.
Jotain suomalaista Karukoski sai silti ujutettua mukaan: kanteleen. Ohjaaja oli mielessään kuullut Thomas Newmanin tyylistä musiikkia, mutta moninkertainen Oscar-ehdokas oli liian kallis.
Karukoski kuitenkin tiesi säveltäjän tekevän välillä kannatusmielessä halvemmalla projekteja, joista innostuu. Kun Newman kiinnostui Tolkienista, edellä mainittu musiikkikoordinaattori Houlihan ryhtyi kamppailemaan asian puolesta.
– Kun Newman laski palkkiotaan ja me nostimme musiikkibudjettia, kaikki järjestyi. Toisaalta välillä odotimme jonkun näyttelijän paidan pesemistä, koska hänelle oli hankittu niitä vain yksi… Karukoski hekottaa budjetin painotuksia.
– Aloin puhua kanteleen puolesta jo varhain, mutta Newman ei ollut varma sopisiko se elokuvaan. Löysimme Briteistä soittajan suomalaisen yhdistyksen kautta. Newman kutsui hänet studioon, ja se oli sillä selvä. Jäähyväisiksi Newman vielä heitti: ”Kiitos, pelastit elokuvan”, Karukoski nauraa.
– Kannattaakin kuunnella musiikkia tarkkaan. Vaka vanha Väinämöinen on kappale, jota äitini lauloi minulle kehtolauluna ja jota itse olen laulanut lapselleni. Lopputeksteissä kuultavan pätkän lisäksi kantele soi parissa muussa kohtauksessa, jossa on Kalevala-viittaus.
Elämää juoksuhaudoissa
Elokuva jakautuu kahteen maailmaan: ensimmäistä maailmansotaa ympäröivään opiskelijaelämään ja sodan kauhuihin. Juoksuhautakohtaukset kuvattiin kauniilla englantilaisella niityllä.
– Kun ympäröimme sen vihreällä kankaalla ja mylläsimme sen kaivinkoneilla se oli vähemmän kaunis, Karukoski tunnustaa. – Laskeskelimme, kuinka monta sadettajaa tarvitsemme mudan ja liejun aikaan saamiseksi, mikä on sinänsä hauskaa, koska olimme kuitenkin Englannissa.
– Ennen kuvauksia vein Craigin [Roberts] ja Nicin veden ääreen ja sanoin, että ajattelin heidän ensin kokeilevan ihan itsekseen, miltä tuntuu olla kylmissään märissä vaatteissa. Craig hyppäsi saman tien veteen ja ihmetteli sitten Nicin virnuilua. ”Etkö tajunnut, että se oli ilmiselvä jäynä? Maskeerausväki tekee meistä märän ja viluisen näköisiä.”
Pahoittelin kovasti Craigille, mutta hän otti sen huumorin kannalta. Tosin, kun koko päivän mudassa rämpiminen oli vienyt voimat, hän sanoi, että sen ensimmäisen pulahduksen olisi kieltämättä voinut jättää väliin.
Karukoski kertoo, että apulaisohjaaja Lahtinen teki vaikutuksen studioon ottaessaan komentoonsa sotakohtausten valtavat avustajamäärät.
– Hänelle tarjottiin heti pari uutta elokuvaa, mutta Antti sanoi, että hänen pitää lähteä Suomeen, olisi rakennettava talo, ohjaaja nauraa.
Elokuvan toisessa todellisuudessa nuoren Tolkienin elämä mullistuu, kun hän ihastuu samassa kasvattikodissa asuvaan Edithiin (Lily Collins). Nuorten hapuileva suhde siirtyy uudelle tasolle ihastuttavassa kahvilakohtauksessa, joka ei ollut lainkaan niin helppo toteuttaa, kuin päällisin puolin olisi voinut kuvitella.
– Kyseinen kohtaus on tärkeä käänne elokuvan kannalta, ja vaadin sille kaksi kuvauspäivää, Karukoski kertoo, kun kehun sitä.
– Pitkään väännettiin kättä studion kanssa. Suomalaisleffassa se olisi ollut päivän juttu maksimissaan. Seitsemän minuutin kohtaus. Kaksi näyttelijää istuu paikallaan. Vaikka dialogia on paljon, niin luulisi, ettei se ei vaadi paljon. Yleiskuva, pari puolilähikuvaa, lähikuvat.
– Kuvasimme kaksi päivää ja näyttelijätkin väsyivät tekstiin, mutta ymmärsivät itsekin sen merkityksen. Jokainen pienikin liike, jokainen ulosleikkaus, jokainen kameran koordinaatio oli tarkkaan mietitty.
Yleensä kuvittelee, että studiomaailmassa taiteilija joutuu tekemään kompromissejä, mutta Karukoskelle kokemus on ollut päinvastainen.
– En ole ikinä joutunut tekemään yhtä vähän kompromisseja. Ensimmäinen kerta elämässäni pääsin toteuttamaan itseäni tällä tavalla. Tämä on lähinnä sitä elokuvantekemistä, mistä olen unelmoinut.
Loppu hyvin, kaikki hyvin
Vaikka esimerkiksi Bohemian Rhapsody oli hitti, siitä on tehty lukemattomia juttuja, joissa kerrotaan, kuinka se ”valehtelee”. Onko Karukoski siis henkisesti valmistautunut siihen, että etenkin nörtit kampaavat tositarinapohjaisen mutta dramatisoidun Tolkienin läpi suurennuslasin kanssa?
– Tiedän täsmälleen, mihin he kiinnittävät huomiota, sillä elokuvaa on esitetty myös faneista koostuville koeyleisöille, ohjaaja vakuuttaa.
Karukoski kertoo erityisesti Fingolfinin ja Morgothin kohtaamisen ihastuttaneen faneja, jotka ottivat myös koko elokuvan hyvin vastaan. Joka tapauksessa elokuva on tehnyt Karukoskesta Searchlightin ”perheen” jäsenen. Studiolla on optio hänen muutamaan seuraavaan elokuvaansa, ja ohjaaja kertookin, että hänen pitäisi pian esitellä heille muutamia ideoita. Tilanne on hänen kannaltaan paras mahdollinen
– Jos Searchlight ei kiinnostu ideasta, olen vapaa menemään sen kanssa muualle. Kun sitten saan uuden idean, heillä on taas optio siihen ensimmäisenä.
Silti Karukoskea myös jännittää Tolkienin vastaanotto, sillä se on hänen ehdottomasti isoin elokuvansa, ja ensimmäinen, joka ei aloita maailmanvalloitustaan festivaalikierroksella.
– Enää en voi mennä piiloon sen taakse, että krapulainen toimittaja ei tykännyt leffasta festarilla, hän nauraa.
Hän on kuitenkin tyytyväinen lopputulokseen, vaikka myöntää pohtineensa asioita, joita olisi vielä voinut ottaa mukaan.
– Olisi voinut jatkaa Oxfordiin ja ottaa mukaan hänen ystävyytensä C.S. Lewisin kanssa. Mutta toisaalta elokuva kertoi jo kokonaisen tarinan siitä, kuinka Tolkien kasvaa kirjailijaksi. Tämä oli hyvin erilainen elämäkertaelokuva kuin Tom of Finland, jossa piti käydä läpi lähes koko elämä. Ja hyvä niin.
Teksti: Jouni Vikman
Kuvat: David Appleby / Fox Searchlight
