Hollywood-elokuvien musiikkivalinnoista vastaava John Houlihan ylistää Dome Karukoskea

John Houlihan on music supervisor, jonka työhön kuuluu valita elokuviin sopivaa musiikkia ja hankkia niiden oikeudet. Houlihan vierailee lokakuun alussa järjestettävässä Musiikki & Media -tapahtumassa Tampereella.

Miten tällaiseen elokuva-alan ammattiin päädytään tai kouluttaudutaan? Kun Houlihanilta kysyy asiasta, hän palaa high school -vuosiinsa.

– Soitin bassoa punkbändissä ja harjoittelimme äitini kellarissa. Pikkuveljeni alkoi kavereidensa kanssa käyttää bändini kamoja, ja ryhdyin huvikseni heidän managerikseen. Touhu muuttui vakavaksi, kun sain järjestettyä heille levytyssopimuksen MCA/Universal-yhtiön kanssa. Sitä kautta pääsin mukaan musiikkiteollisuuteen.

Managerin ura päättyi, kun pikkuveljen bändi hajosi. Matkan varrella Houlihan kuitenkin tutustui MCA-yhtiön soundtrack-päällikköön.

– Erään keskustelun jälkeen opin, millaisia musiikkialan töitä elokuvissa on, ja päätin muuttaa Hollywoodiin. Lähdin vanhalla autollani New Yorkista Los Angelesiin mukanani luottokortti ja 200 dollaria käteistä. Majoittauduin ystäväni sohvalle ja aloitin uuden elämän.

Monikaan ei tiedä, mitä music supervisor -nimikettä käyttävät ihmiset tekevät palkkansa eteen. Houlihan vitsailee, etteivät heidän vanhempansa ja puolisonsakaan tiedä.

– Jokaisella elokuvalla on erilaiset tarpeet. Elokuvantekijät ja studiopomot työskentelevät yhdessä tapauskohtaisesti. Minun tehtäväni on olla musiikkitoiminnan keskiössä ja johtaa päätöksentekoa. Lyhyesti se tarkoittaa, että saamme käsikirjoituksen ja mietimme, minkä tyyppinen alkuperäismusiikki siinä voisi olla, ja millaisia lauluja siinä voisi käyttää. Ohjaaja kertoo näkemyksensä, ja sen mukaan lähdemme luovalle matkalle, johon kuuluu aikataulumuutoksia, musiikkiin käytettävän budjetin yksityiskohtia ja tylyä realismia laulujen oikeuksien selvittämisessä. Vähän kuin olisi sirkuksen jonglööri, Houlihan kuvailee.

Usein laulujen käyttöä rajoittavat kalliit tekijänoikeusmaksut.

– Olisi järjettömän kallista täyttää elokuva tai televisiosarjan jakso tunnetuilla kappaleilla, jos siihen liittyy maailmanlaajuinen levitys kaikissa formaateissa. Ihmiset eivät ymmärrä katsoessaan ikonisia hittejä sisältävää Martin Scorsesen elokuvaa, että kyseessä on harvinainen poikkeus. Kappaleiden oikeuksista on käyty pitkiä neuvotteluja ja maksettu miljoonia dollareita. Tavallisesti elokuvan taikaa yritetään saada aikaan huomattavasti haastavammissa olosuhteissa.

Vaikka olisi valmis maksamaan vaaditun summan, se ei vielä riitä. Artistit haluavat tietää, miten heidän kappaleitaan käytetään.

– Isot artistit vaativat päästä näkemään lopullisen kohtauksen, ja sitä on vaikea saada leikkaamosta ulos ennen elokuvan julkaisua. Joskus artisti haluaa nähdä koko elokuvan etukäteen. Olen matkustanut ympäri maailmaa esittämässä kohtauksia ja elokuvia kiertuebusseissa, hotellihuoneissa, yksityisteattereissa ja isoissa huviloissa. Useimmilla artisteilla on läheinen suhde lauluihinsa. Jos elokuvassa kappaletta käytetään ironisesti tai se yhdistetään epämiellyttävään roolihahmoon, artisti voi kieltää laulun käytön.

Mitä korkeamman profiilin elokuvatuotanto on kyseessä, sitä korkeammat ovat panokset saada aikaan suuri elokuvaelämys.

– Kun tekeillä on vaikkapa Deadpool 2:n kaltainen suurtuotanto, musiikkilisenssien haltijat odottelevat kaikessa rauhassa, että studio pyytää lauluja. Kun elokuvan budjetti on 75 miljoonaa dollaria, luvassa ei ole alennusta, jos kiikarissa on maailmanlaajuinen hittibiisi. Lisenssinhaltija voi pyytää 500 000 dollaria yhdestä ainoasta biisistä. Siitä voi laskea, että ison budjetin elokuvassa 20 biisin käyttäminen voi maksaa jopa 10 miljoonaa. Siksi on mahdollista käyttää vain muutamaa isoa hittiä.

Aina musiikkiin ei voi varata satoja tuhansia dollareita, joten on keksittävä muita keinoja.

– Olen työskennellyt paljon pienen budjetin elokuvissa, joissa voi olla vain 5 000 dollaria käytössä. Silloin on yritettävä saada artisti tai levy-yhtiö vakuuttuneeksi, että nyt kannattaa tehdä poikkeus ja antaa alennusta.

Houlihan työskenteli itsenäisesti parikymmentä vuotta eri elokuvayhtiöille, mutta sen jälkeen 20th Century Fox tarjosi hänelle vakituista paikkaa. Sitä kautta hän sai tehtäväkseen työskennellä Dome Karukosken Tolkien-elokuvan musiikin parissa.

– Enää ei tarvitse kilpailla siitä, että minut palkataan mukaan elokuvaan, vaan tämä elokuva yksinkertaisesti tupsahti pöydälleni. Se oli onnekas päivä urallani. Tiesin, että Dome on arvostettu eurooppalainen elokuvaohjaaja. Kun yksi ensimmäisistä töistäni Fox Searchlightillä on hänen Tolkien-projektinsa, se on todella jännittävää.

Houlihanilta kesti puoli minuuttia tajuta, että Dome on todellinen taiteilija.

– Hänellä oli todella tarkka näkemys elokuvasta, ja hän selvästi oli eläytynyt tarinaan jo jonkin aikaa. Olen ollut onnekas, kun olen saanut tehdä töitä lahjakkaiden ohjaajien kuten Guillermo del Toron kanssa, ja Dome on veistetty samasta puusta. Dome valmistautui tekemällä visuaalista referenssimateriaalia, johon kuului muun muassa valokuvia ensimmäisen maailmansodan taisteluista. Ne olivat niin tarkkanäköisiä ja yksityiskohtaisia, että niitä pitäisi käyttää elokuvakoulun oppimateriaalina.

Historiallisten elokuvien parissa työskenteleminen on Houlihanin mielestä hauskaa, koska on sukellettava tiettyyn aikakauteen.

– Ainoa menneisyyteen sijoittuva elokuva, jossa minun ei tarvinnut tehdä tutkimustyötä, oli Atomic Blonde. Se sijoittuu vuoteen 1989, jolloin olin itse intohimoinen musiikkifani. Tolkienin kaltaisessa elokuvassa tiesimme, että musiikin on oltava juuri oikeanlaista. Laulujen on oltava samalla tavalla historiallisesti tarkkoja kuin pukujen ja lavasteiden.

Houlihan kertoo odottavansa Suomen-vierailuaan, jonka aikana Dome toimii hänen isäntänään.

– Ajattelin juoda paljon suomalaista vodkaa, mennä saunaan ja laulaa sen jälkeen suomalaisia kansanlauluja keuhkojen täydeltä!

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut