Gal Gadot myönsi: Wonder Woman 1984 on vaikein elokuva jonka hän on tehnyt

Elokuvassa saattaa olla vaikuttavia taistelukohtauksia.

9.12.2020 00:43

Wonder Woman 1984 julkaistaan viimeinkin 25. joulukuuta lukuisten viivästysten jälkeen. Elokuva saa ensi-iltansa teattereiden lisäksi HBO Maxilla, jota ei ainakaan vielä ole Suomessa tarjolla. Ehkä se nähdään jossain vaiheessa HBO Nordicilla.

Hollywood-tähti Gal Gadot kertoi nyt Patty Jenkinsin ohjaaman Wonder Woman 1984:n olleen hänen vaikein elokuvaprojektinsa. Intensiiviset kuvaukset kestivät kahdeksan kuukautta.

– Tämä on helposti vaikein elokuva, jonka olen koskaan kuvannut. Mutta se oli sen arvoista. Koska ensimmäinen elokuva otettiin niin hyvin vastaan, oli selvää ettemme mene oikopolkuja, Gadot sanoi.

– Halusimme nostaa tasoa ja antaa kaikkemme, koska tiesimme ihmisten välittävän paljon hahmosta ja Dianasta, Gadot jatkoi.

– Kaikki suunniteltiin todella hyvin etukäteen lavasteista, kuvauspaikoista, puvustuksesta, taistelukohtauksista ja näyttelystä lähtien. Kaikki oli hyvin työlästä, mutta loppupeleissä sen näkee elokuvassa. Panostus todella näkyy, Gadot vielä lisäsi.

Gadotin mukaan Jenkins halusi käyttää tietokonegrafiikkaa niin vähän kuin mahdollista. Suurin osa elokuvasta onkin Gadotin mukaan aitoa kuvaa tietokonegrafiikan sijaan. Tämä kuitenkin vie myös paljon enemmän aikaa valmistautumisineen ja harjoittelemisineen.

Gadot nosti esille taistelukohtauksen marketissa Wonder Womanin ja Cheetahin välillä. Näyttelijän mukaan sellaisia vaijereiden varaan perustuvia kohtauksia ei enää tehdä elokuvissa.

– Kun sen näkee elokuvassa, siitä näkee että se on aitoa. Sen näkee kasvojen ilmeistä, raskaudesta ja liikkeestä sekä nopeudesta, Gadot päätti.

Lähde: Metro

Lisää luettavaa