Haluatko olla mukana Mika Kaurismäen elokuvassa? Se saattaa olla mahdollista, jos sinulla on suhde klassikkobändiin

Täytyy vain olla Hassisen Koneen ystävä.

31.7.2022 19:01

Reilu 40 vuotta sitten Mika Kaurismäki ohjasi yhdessä veljensä Akin kanssa Saimaa-ilmiön, jossa seurattiin aikalaisyhtyeitä, jotka esiintyivät Saimaalla. Mukana oli esimerkiksi Hassisen Kone, joka teki tänä vuonna pienen paluukiertueen.

Kaurismäki oli kuvaamassa paluuta, ja aikoo tehdä yhtyeestä dokumentin, joka nähdään myöhemmin Ylen kanavalla. Jos Hassisen Koneeseen on jokin suhde, on mahdollista päästä mukaan dokumenttiin kuvaamalla lyhyt video itsestään kertomassa aiheesta.

”Mitä Hassisen Koneen musiikki merkitsee sinulle? Onko sinulla jokin hieno muisto bändistä vuosien takaa? Etsimme eri-ikäisiä henkilöitä, jotka haluaisivat jakaa muistonsa ja mahdollisesti olla mukana kertomassa yhtyeen tarinaa. Monista pienistä tarinoista syntyy vuolas muistojen virta”, elokuvan tekijät ovat viestittäneet sosiaaliseen mediaan.

Tarkemmat ohjeet upotuksessa alla.

Lisää luettavaa