Hämähäkkikammoiset varokaa! American Horror Story sai karmivia uusia julisteita

Vahva ”nope” näille mainoskuville.

15.8.2023 22:30

Pitkään jatkunut Ryan Murpyn luoma kauhuantologiasarja American Horror Story on saamassa jo 12. tuotantokauden. Nyt tulevasta Delicate-nimisestä osasta julkaistiin myös ensimmäiset kylmiä väreitä aiheuttavat julisteet.

Sinisävytteisissä kuvissa nähdään kaksi kauden päätähdistä: useammalla kaudella jo esiintynyt Emma Roberts sekä AHS-debyyttinsä tekevä Kim Kardashian. Molemmat vaalehiuksiset naiset ovat pukeutuneet vaaleisiin vaatteisiin ja poseeraavat kuin äitiyskuvissa – tosin heidän vauvavatsojensa tilalla nähdään julmetun kokoiset hämähäkit!

Cara Delevingne nähdään puolestaan omassa uutuusjulisteessaan pitelemässä suurta lääkeruiskua, jonka sisällä erottuu niin ikään kahdeksanjalkainen otus.

Kauden teemana onkin äitiys ja se pohjaa Danielle Valentinen pian julkaistavaan romaaniin Delicate Condition. Mukana tullaan näkemään Robertsin, Kardashianin ja Delevingnen lisäksi myös Zachary Quinto.

11 aiempaa American Horror Story -kautta sekä kaksi kautta spin-off-sarja American Horror Storiesia löytyvät kaikki katseltavaksi Disney Plussasta. Delicaten Suomen julkaisusta ei vielä toistaiseksi ole lisätietoja, mutta yhdysvaltalaiset katsojat pääsevät sen pariin 20. syyskuuta alkaen.

Alla karmivat tulevan American Horror Story -kauden julisteet sekä ensimmäinen teasertraileri.

Lisää luettavaa