Harvey Weinsteinin skandaalista kauhuelokuva – tekijänä varsin kova nimi

Kauhugenre on ohjaajalle tuttu juttu.

1.6.2018 17:27

Lienee ollut vain ajan kysymys, milloin raiskauksista ja seksuaalisesta häirinnästä syytetyn tuottajamoguli Harvey Weinsteinin tapauksesta tehdään elokuva, mutta harva tuskin odotti sen tulevan Brian De Palman kynästä.

Scarface, Carrie ja The Untouchables -elokuvatkin ohjannut De Palma puhuu Le Parisienin haastattelussa turhautumisestaan Hollywoodin koneistoon, mutta paljastaa myös tekevänsä seuraavaksi kauhuelokuvan, joka perustuu Weinsteiniin.

”Kirjoitan elokuvaa tästä skandaalista… Hahmoni ei tule olemaan nimeltään Harvey Weinstein, mutta kyseessä on kauhuelokuva seksuaalihäiriköstä, ja se sijoittuu elokuva-alan sisälle”, De Palma kertoo.

De Palman seuraava ensi-iltansa saava elokuva on Domino, jonka pääosassa nähdään Game of Thrones -tähdet Nikolaj Coster-Waldau ja Carice van Houten sekä Guy Pearce. Samaisessa Le Parisienin haastattelussa ohjaaja kuvailee kuitenkin elokuvan tekoa ”kamalaksi kokemukseksi”, joten timanttia ei ehkä kannata tällä kertaa odottaa.

Lähde: The Playlist

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia