Hayao Miyazakin uutta elokuvaa on valmiina 36 minuuttia – Tuottaja paljastaa miksi yksi minuutti elokuvasta vie kuukauden

Tämä vaatii jo pitkäjänteisyyttä.

22.5.2020 22:30

Empire uutisoi, että Studio Ghiblin legendaarinen animaatio-ohjaaja Hayao Miyazaki valmistelee täyttä höyryä viimeisintä animaatiotaan, englanniksi How Do You Live, joka perustuu Yoshino Genzaburon tarinaan.

Elokuvan tuottaja paljastaa, että käsin piirretty animaatio tulee viemään valtavan määrän työtunteja. ”Me edelleen piirrämme käsin kaiken, mutta meiltä kestää pidempään saada elokuva valmiiksi, koska piirrämme enemmän freimejä. Siinä on siis enemmän piirroksia kuin aiemmin. Kun aikoinaan teimme Naapurini Totoroa, meillä oli vain kahdeksan animaattoria. Totoroa teimme kahdeksan kuukautta.”

Hän kertoo, että uutta Miyazakin elokuvaa työstää 60 animaattoria. ”Siitä huolimatta saamme vain yhden minuutin valmiiksi kuukaudessa. Se tarkoittaa, että vuodessa elokuva etenee 12 minuuttia. Olemme tehneet tätä elokuvaa kolme vuotta, mikä tarkoittaa että meillä on 36 minuuttia valmista elokuvaa. Toivomme, että saamme sen valmiiksi kolmen vuoden päästä.”

Lisää luettavaa