Hollywood-legenda haukkui Natalie Portmanin näyttelijöiden ja kuvausryhmän nähden

Elokuvien kuvauksissa lentävät joskus kipinät.

24.8.2016 06:57

Natalie Portman on tiettävästi oikein mukava ihminen tähtistatuksestaan huolimatta. Kaikkia ei kuitenkaan voi miellyttää, sillä edesmennyt Hollywood-tähti Lauren Bacall ei pitänyt hänestä.

– Minun täytyy olla rehellinen. Hän ei pitänyt minusta, mutta minä rakastin ja ihailin häntä paljon. Hän aisti minussa sen, minkä tajusin itse myöhemmin… minulle oli vaikeaa sanoa mitä halusin ja olla pomona, Portman selvitti.

Bacall oli näyttelijänä vuonna 2008 julkaistussa, tuolloin 26-vuotiaan Portmanin ohjaamassa ja käsikirjoittamassa lyhytelokuvassa Eve. Portmanilla oli vaikeuksia kertoa kuvausryhmälle ja näyttelijöille mitä hän halusi, eikä asiaa helpottanut hänen Bacall-fanituksensa.

Tilanne johti siihen, että jo 1940-luvulla näytellyt Bacall haukkui Portmanin näyttelijöiden ja kuvausryhmän nähden. Portman ei omien sanojensa mukaan vaikuta kuitenkaan kantavan kaunaa Bacallia kohtaan.

Lähde: Cinema Blend

Lisää luettavaa