House of the Dragonin kakkoskaudella palaa tuttu Westerosin suku – johtohahmolla on tärkeä merkitys

Tätä lienee moni odottanut.

20.10.2022 05:30

House of the Dragonin ensimmäisellä kaudella ollaan päästy seuraamaan Targaryenien, Hightowerien ja Velaryonien sukuja, ja vilahtipa siellä ainakin yksi Lannisterkin.

Inversen mielestä kolmeen sukuun keskittyminen on saanut HBO-sarjan tuntumaan maailmaltaan pienemmältä kuin Game of Thrones. Toisaalta kolmeen sukuun keskittyminen on mahdollistanut monimutkaisten sisäisten kiistojen seuraamisen.

Seuraavalla kaudella House of the Dragon saa lisää laajuutta, sillä sarjassa tullaan näkemään monien toivoma paluu – pohjoisen mahtisuku Starkit saapuvat House of the Dragoniin. Yksi Game of Thronesin suosikkihahmoista oli tunnetusti Jon Snow, joka oli Starkin suvun jäsen.

Starkien tärkeä henkilö House of the Dragonin aikakaudella on Cregan Stark, joka on suvun johtaja. Hänellä tulee näillä näkymin olemaan merkittävä panos tulevalla kaudella.

Ensimmäisestä kaudesta on esittämättä enää yksi jakso. Sarjaa voi seurata HBO Maxista. Alla viimeisen jakson traileri.

Lue myös: Oletko huomannut House of the Dragonin teknisen outouden? Osa faneista vetänyt herneen nenään – Episodi.fi

Lähde: Inverse

Lisää luettavaa