Illalla tv:ssä: Bill Paxtonin viimeinen elokuva – kuoli ennen sen julkaisua

IMDb-arvosana on 5,3.

26.7.2021 15:03

Tänään esitetään televisiosta elokuva The Circle (2017).

Kantaa ottavassa teknotrillerissä nuori Mae Holland (Emma Watson) saa töitä sosiaalisen median jättiyrityksestä The Circlestä. Aluksi kaikki on pelkkää unelmaa, mutta pian käy selväksi, ettei ihmisten yksityisyys merkitse karismaattisen Eamon Baileyn (Tom Hanks) johtamalle yhtiölle mitään. Jopa Maen läheiset joutuvat kärsimään, kun ihmisten koko elämä pannaan nettiin. Mae joutuukin lopulta valitsemaan puolensa taistelussa yksityisyyden ja täydellisen valvonnan välillä.

Rakastettu näyttelijä Bill Paxton menehtyi ennen elokuvan julkaisua. Hän esittää leffassa Vinnie-nimistä hahmoa.

Elokuva näkyy Herolta kello 21.00.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia