Illalla tv:ssä: Hieno toimintaelokuva – leffan nimi ilahdutti päätähteä

IMDb-arvosana 7,4.

1.3.2019 14:03

Tänään nähdään televisiosta vauhdikas toimintaelokuva Mission Impossible – Ghost Protocol (2011).

Menestyselokuvasarjan toiseksi viimeinen osa on myös Samuli Edelmannin todellinen Hollywood-debyytti. Toiminnalla ja jännityksellä ladattu tarina käynnistyy, kun Nathan Huntin (Tom Cruise) johtamaa eliittiryhmää epäillään Kremlissä tapahtuneesta pommi-iskusta.

Terrorismisyytösten myötä eksperttien on painuttava maan alle, ja iskun todellisten tekijöiden vauhdikas takaa-ajo kuljettaa heidät Moskovasta Dubaihin ja edelleen Intian eksoottiseen Mumbaihin. Elokuva on huippusuosituilla animaatioillaan Rautajätti ja Ihmeperhe mainetta niittäneen ohjaaja Brad Birdin ensimmäinen näytelmäelokuva.

Tom Cruise oli iloissaan siitä, että leffan nimessä ei ollut tällä kertaa numeroa. Hän on nimittäin aina ollut sitä mieltä, että jokainen Mission Impossible -elokuva on oma itsenäinen kokonaisuutensa.

Elokuva näkyy Neloselta tänään 1.3.2019 kello 21.00.

Lisää luettavaa