Illalla tv:ssä: Hölmömpää leffaa saa hakea – hittiohjaajan aivopieru

IMDb-arvosana on 5,0.

18.7.2020 14:58

Illalla esitetään televisiosta M. Night Shyamalanin elokuva The Happening (2008). Kyseessä on yksi miehen vähemmän hyvistä tekeleistä, joita hänellä on kiitettävästi ollut hittien lisäksi.

On aivan tavanomainen päivä New Yorkin Central Parkissa, kun yhtäkkiä ihmiset jähmettyvät paikoilleen, alkavat puhuvat sekavia ja tappavat itsensä. Syytä selittämättömään ilmiöön haetaan terrori-iskusta, ja paniikin vallassa yhä elossa olevat ihmiset alkavat etsiytyä pakoon suurkaupungista.

Mark Wahlbergin esittämä biologianopettaja Elliot suuntaa vaimonsa Alman, työtoverinsa Julianin ja tämän pienen Jess-tyttären kanssa epätoivoiselle pakomatkalle kohti Philadelphiaa, mutta yhteiskuntarakenteiden pikkuhiljaa pettäessä seurueen matka katkeaa pieneen, rauhalliselta vaikuttavaan maalaiskylään. Pian kuitenkin käy selväksi, että itsemurha-aalto on levinnyt koko itärannikolle ja etenee jatkuvasti yhä pienemmille paikkakunnille. Pakolaisten auta kuin yrittää päästä jonnekin turvaan ja keksiä syy selittämättömään ilmiöön tai päätyä sen uhriksi.

Wahlberg myönsi katuvansa rooliaan elokuvassa. Hän kuitenkin sanoi aikoinaan haastattelussa: ”Et voi syyttää minua siitä, että halusin kokeilla tiedeopettajan näyttelemistä. En sentään näytellyt poliisia tai konnaa.”

Elokuva näkyy Subilta kello 21.00.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia