Tulossa Netflixiin: Mark Wahlberg esittää leffassa James Bond -tyylistä hahmoa

Toiminnallista leffaa pukkaa.

23.5.2020 01:49

Netflix aikoo tuoda valikoimaansa elokuvan, jonka pääosassa nähdään Hollywood-tähti Mark Wahlberg. Näyttelijä on myös tuottamassa elokuvaa.

Wahlberg ei ole ensimmäistä kertaa Netflixin kelkassa, sillä hän on tehnyt suoratoistopalvelun kanssa rikoskomedian Spenser Confidential. Hän näyttelee siinä eläkkeelle jäänyttä bostonilaista poliisia, joka palaa töihin kahden poliisin murhan vuoksi. Digital Spyn mukaan se on suoratoistopalvelun toiseksi katsotuin elokuva.

Tällä kertaa on luvassa hiukan erilaisempaa seikkailua, sillä hän esittää Our Man in New Jersey -agenttileffassa James Bond -tyylistä hahmoa. Käsikirjoitusta ei ole vielä tehty, mutta sen tekemiseen on palkattu Stephen Levinson. Hän oli käsikirjoittamassa Spenser Confidentialia.

Wahlberg näyttelee myös Netflixin ulkopuolella tuotettavassa pelielokuvassa Uncharted yhdessä Antonio Banderasin ja Tom Hollandin kanssa. Sen kuvaukset on määrä alkaa lähikuukausina koronavirustilanteesta riippuen.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia