Yöllä tv:ssä: Loistavan rikoselokuvan vuoden 2018 pätevä jatko – naisnäyttelijä menetti roolinsa koska ohjaaja ei halunnut elokuvaansa ”moraalista kompassia”

IMDb-arvosana on 7,1.

7.6.2023 13:30

Yön tv-viihteessä on elokuva Sicario 2: Soldado (2018). Myös ensimmäinen osa on palvelussa.

Huumesodassa ei ole sääntöjä – ja kun kartellit alkavat salakuljettaa terroristeja rajan yli, liittovaltion agentti Matt Graver vastaa tähän viemällä taistelun äärirajoille. Hän ottaa yhteyttä salaperäiseen Alejandroon, jonka perheen kartellin huumeparoni on murhannut.

Alejandro kidnappaa huumeparonin tyttären, mutta provosointi ei tuota toivottua tulosta ja kartelli jättää tytön kohtalon näiden kahden miehen käsiin. Graver ja Alejandro joutuvatkin kyseenalaistamaan kaiken minkä vuoksi he taistelevat.

Näyttelijöinä nähdään Benicio Del Toro, Josh Brolin, Isabela Moner, Jeffrey Donovan, Catherine Keener, Manuel Garcia-Rulfo, Matthew Modine, Shea Whigham sekä Elijah Rodriguez. Ohjaajana toimii Stefano Sollima.

Solliman mukaan ensimmäisen elokuvan moraalisena kompassina toimi Emily Blunt. Jatko-osaan hän ei kompasseja kaivannut, joten Bluntia ei nähdä elokuvassa.

Elokuva on myös Elisa Viihde Viaplayssa ja C Moressa. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

  • Ke 07.06.2023 klo 23.35, Sub

Lue myös: Malli Emily Ratajkowski täytti 32 vuotta – tältä ison päätöksen tehnyt tähti näyttää nyt – Episodi.fi

Lisää luettavaa