Muistatko Alicia Silverstonen? Hän oli 90-luvun kauneimpia elokuvatähtiä – tällainen hän on nyt

Tulossa komedia.

11.5.2023 05:30

Näyttelijä Alicia Silverstonen elokuvaura oli suurimmassa nousussa 90-luvulla. Läpimurto tapahtui Clueless (1995) -leffan myötä, mutta ensimmäisen kerran kansa pääsi tutustumaan häneen jo rockyhtye Aerosmithin videoilla. Elokuvadebyyttinsä hän teki trillerissä Ihastus (1993), josta hän sai vuoden 1994 MTV Movie Award -palkinnon.

Tähti nähtiin myös huonon vastaanoton saaneessa Batman & Robin (1997) -supersankarielokuvassa. Myöhemmin Silverstone on edelleen näytellyt tasaiseen tahtiin elokuvissa ja tv-sarjoissa, mutta kadonnut loisteliaimmista parrasvaloista.

Näyttelemisen ohella Silverstone on tunnettu eläinoikeus- ja ympäristöaktivisti. Hän on ollut kasvissyöjä vuodesta 1997 lähtien ja kampanjoinut lihattoman ruokavalion puolesta. Näyttelijä on myös kirjoittanut kaksi kirjaa kasvisruokavaliosta. Vuonna 2004 hänet äänestettiin seksikkäimmäksi naiseksi, joka on kasvissyöjä.

Vuonna 2017 tähti nähtiin Nicole Kidmanin ja Colin Farrellin kanssa The Killing of a Sacred Deer -elokuvassa, jonka ohjasi The Lobsterista vastannut Yorgos Lanthimos.

Tulevista projekteista voisi mainita draaman Tunnels. Tarinassa kouluammuskelun uhrin veli solmii epätodennäköisen ystävyyssuhteen ampujan isoäidin kanssa, sillä he molemmat työskentelevät yhdessä samassa supermarketissa.

Silverstonen lisäksi elokuvassa nähdään Anna Faris, Patrick Wilson ja Susan Sarandon. Ohjaajana toimii John Krokidas (Kill Your Darlings).

Toinen mainitsemisen arvoinen tuleva leffa on rikostrilleri Reptile. Silverstone saa elokuvassa seurakseen Benicio del Toron ja Justin Timberlaken. Ohjaajana toimii musiikkivideoita ohjannut keltanokka Grant Singer.

Silverstonella on tili Instagramissa. Alla hänen jakamiaan julkaisuja.

Lue myös: Nyt suoratoistona: Loistava sotaelokuva – näyttelijätär haukkui rumasti leffan arvostetun veteraanitähden: ”Pelkkä juoppo” – Episodi.fi

Lähde: Wikipedia, IMDb

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia