Illalla tv:ssä: Melkoisen hyvä rikostrilleri! Leffassa kuullaan poliisin kuuluisaksi tekemä lausahdus

IMDb-arvosana on 6,7.

1.11.2018 15:03

Illalla nähdään televisiosta The Call (2013) -niminen trilleri.

Los Angelesin hätäkeskuksessa työskentelevä Jordan (Halle Berry) tekee työssään virheen, joka maksaa soittajan hengen. Traumatisoitunut Jordan jättää työpaikkansa, mutta kun menneisyyden haamut palaavat piinaamaan häntä, hän joutuu toimimaan elämänlankana siepatulle tytölle.

Leffan ensimmäisessä kohtauksessa kuullaan aikoinaan viraaliksi päätynyt lause: ”Luulen, että olen saamassa yliannostuksen, samoin vaimoni.” Kyseessä on suora lainaus todellisen elämän poliisilta Edward Sanchezilta, joka soitti hätäkeskukseen. Hän oli takavarikoinut epäillyltä kannabista, pitänyt sen itse ja tehnyt niistä pikkuleipiä.

Elokuva näkyy Frii-kanavalta tänään 1.11.2018 kello 21.00.

Lisää luettavaa