Illalla tv:ssä: Rikoselokuva Thompson-konepistooleiden ajoilta – huippunäyttelijätkään eivät silti pelasta

IMDb-arvosana on 7,0.

25.2.2021 14:03

Arvostetun ohjaaja Michael Mannin toimintaelokuva Public Enemies (2009) kertoo legendaarisesta pankkirosvosta John Dillingeristä (Johnny Depp), joka nousi lama-ajan kourissa kärvistelevän kansan silmissä karismaattiseksi sankariksi. Dillinger tahkosi rikoksia varmoin ottein, eivätkä edes kalterit onnistuneet pitämään mestarivarasta aloillaan.

Näyttelijöinä nähdään Christian Bale, Johnny Depp, James Russo ja Marion Cotillard.

Episodin arvostelussa elokuva ei saanut liiemmin kehuja:

”Public Enemiesiä ei pelasta edes veteraanikuvaaja Dante Spinottin visuaalinen tyylittely. Runsas käsivarakameran käyttäminen ja digitaalisen kuvausformaatin aiheuttama rakeisuus hämärämmissä kohtauksissa ovat ristiriidassa elokuvan epookkiluonteen kanssa. Mannin tavaramerkiksi muodostuneet yöaikaan sijoittuvat, kitsaasti valaistut kohtaukset eivät nekään hohkaa tunnelmallista pimeyttä entiseen tapaan.”

Public Enemies esitetään Kutoselta kello 21.00. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

  • La 27.02.2021 klo 23.20, Kutonen

Lisää luettavaa