Illalla tv:ssä: Todellisuuteen perustuva kolmen tähden draama – tositapauksen kokenut on mukana leffassa

IMDb-arvosana on 6,6.

25.1.2022 15:59

Illalla voi katsella elokuvan I Love You Phillip Morris (2009). Elokuva perustuu Steven Jay Russellin elämään.

Mestarikoomikko Jim Carrey esittää hulvattoman komedian pääosassa patologista valehtelijaa ja huijaria Steven Russellia, jonka toilailut vievät lopulta kaltereiden taakse. Vankilassa hän tutustuu valloittavaan Phillip Morrisiin. Kohtaaminen muuttaa molempien miesten elämän lopullisesti. Toinen toistaan yllättävämpiä käänteitä tulviva tarina perustuu tositapahtumiin.

Episodi antoi arvostelussa elokuvalle kolme tähteä:

”I Love You Phillip Morris on sympaattinen, hauska ja liikuttavakin veijarikomedia, mutta se vaatii katsojalta ehkä omien asenteiden uudelleenasemointia. Jos suloisen romanttisen komedian syrjästä saa kiinni, pystyy pian katsomaan sen Yhdysvalloissa vastahakoisuutta herättäneen pinnan läpi. Siinä on kuitenkin myös elokuvan heikkous. Tällaisenaan sen tarinan kertomisen suurin oikeutus on nimenomaan Russellin ja Morrisin suhteen luonne.”

Näyttelijöinä Jim Carreyn lisäksi Ewan McGregor, Leslie Mann, Rodrigo Santoro sekä Michael Mandel. Ohjaus Glenn Ficarra ja John Requa.

Viimeisessä oikeussalikohtauksessa Stevenin asianajajaa esittää tosielämän Phillip Morris. Elokuva esitetään Herolta kello 21.00. Alla traileri.

Lue myös: Nyt Amazon Primessa: Komedia kiellettiin Egyptissä tissikohtauksen vuoksi – onko se nyt edes niin eroottinen? – Episodi.fi

Lisää luettavaa