Illalla tv:ssä: Tom Cruise teki loistoroolin Top Gunin jälkeen – sai sotaveteraanilta pronssitähden kiitokseksi

IMDb-arvosana on 7,2.

24.4.2024 04:30

Illalla voi katsella yhden Tom Cruisen parhaista elokuvista, joka on Syntynyt 4. heinäkuuta (1989). Se perustuu Ron Kovicin omaelämäkertaan vuodelta 1976.

Elokuvassa kerrotaan Kovicin elämästä 20 vuoden aikana. Leffassa käydään läpi hänen lapsuuttaan, asepalvelustaan Vietnamin sodan aikana ja veteraaniaikaa. Katsoja pääsee seuraamaan, miten Kovicin maailmankuva järkkyy ja muuttuu hänen kokemustensa myötä.

Syntynyt 4. heinäkuuta (1989).

Kun Cruise työskenteli Paul Newmanin kanssa Suuret setelit (1986) -elokuvassa, poliittisesti aktiivinen Newman keskusteli paljon Cruisen kanssa. Keskustelut herättelivät Cruisea, jonka vuoksi hän teki tämän sodanvastaisen elokuvan. Cruise halusi leffan toimivan vastavoimana näyttelijäpestille Top Gunissa (1986).

Mainittakoon, että eräässä vaiheessa pääroolissa piti näytellä Al Pacino. Hän kuitenkin lähti tuotannosta.

Syntynyt 4. heinäkuuta sai kahdeksan Oscar-ehdokkuutta. Näihin kuului parhaan elokuvan ja parhaan miespääosan ehdokkuudet. Cruise ei voittanut, mutta se oli hänen ensimmäinen Oscar-ehdokkuutensa. Oikea Ron Kovic vaikutti arvostavan Cruisen suoritusta, sillä hän antoi Cruiselle pronssitähtensä.

Stone pokkasi parhaan ohjaajan Oscarin, ja leffa voitti myös parhaasta leikkauksesta. Elokuva voitti myös neljä Golden Globe -palkintoa parhaasta draamaelokuvasta, parhaasta miespääosasta draamaelokuvassa, parhaasta ohjauksesta ja parhaasta käsikirjoituksesta. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

  • Ke 24.04.2024 klo 22.45, TV5

Lue myös: Anne Hathawayn paljastus: suuteli kymmentä miestä saadakseen roolin – Episodi.fi

Lähde: IMDb, Wikipedia

Lisää luettavaa