Illalla tv:ssä: Valtavasta esihistoriallisesta pedosta tehtiin toimintaseikkailu – pelkkä hampaan koko hämmästyttää

IMDb-arvosana on 5,6.

21.5.2022 16:03

Illalla esitetään televisiosta elokuva Megalodon (2018). Leffa tunnetaan myös nimellä The Meg, ja se on yhdysvaltalaisten ja kiinalaisten yhteistuotanto. Kiinan Hollywoodin valloitus näkyykin elokuvassa selvällä tavalla.

Syvänmeren sukellusvene makaa toimintakyvyttömänä Tyynenmeren pohjassa jouduttuaan massiivisen hain hyökkäyksen kohteeksi. Meritieteilijä palkkaa syvänmeren pelastussukelluksen asiantuntijan Jonas Taylorin pelastamaan miehistön tältä jättiläismäiseltä yli 23 metrin pituiselta esihistorialliselta hailta.

Näyttelijöinä Jason Statham, Bingbing Li, Rain Wilson, Cliff Curtis sekä Winston Chao. Ohjaaja on Jon Turteltaub.

Episodin arvostelussa leffa sai kolme tähteä:

”Jon Turteltaub on tehnyt mainiot National Treasure -elokuvat mutta myös umpityhmän Noidan oppipojanMegalodon jää jonnekin niiden väliin. Periaatteessa sujuvasti toteutettu seikkailu voisi olla myös Renny Harlinin tai peräti James Cameronin käsialaa. Ei mielikuvituksellisuutensa vaan romanssinsa mekaanisuuden ja keinotekoisuuden vuoksi. Statham ja Li Bingbing pelaavat hyvin yksiin, mutta romanttista kipinää heidän väliltään saa etsiä. Rouheamman toiminnan korvikkeeksi siitä ei varsinkaan ole.

Tekijöiden olisikin pitänyt panostaa enemmän esihistorialliseen fantasiamaailmaan, jossa jättimäiset, tutunoloiset mutta silti erilaiset olennot herättävät todellista pelonsekaista ihmetystä. Valitettavasti elokuvan kiehtovin hetki sijoittuu alkupuolelle ja on ohi aivan liian nopeasti.”

Leffassa nähtävä hai perustuu yllättäen todellisuuteen. Noin 2,6 miljoonaa vuotta sitten maailman merissä uiskenteli valtava vedenelävä nimeltään megalodon. Arviot hain maksimipituudesta vaihtelevat. Hurjimmillaan sen arveltiin kasvaneen jopa 30 metriseksi. Konservatiivisemmat arviot yltävät lähes 20 metriin.

Megalodonin hammas antaa käsityksen hain koosta. Hain hammas on nimittäin isompi kuin ihmisen kämmen. Valkohain hammas on paljon pienempi. Alla megalodonin kokoa havainnollistava kuva ja traileri. Elokuva on myös HBO Maxissa.

Tulevat lähetykset:

  • La 21.05.2022 klo 22.50, MTV3

Lue myös: Kiina hiljensi mediat – Chloé Zhaon Oscar-voitto lakaistiin maton alle | Episodi.fi

Lisää luettavaa