J.K. Rowling vastaa fanien vihaiseen palautteeseen: painavia sanoja Johnny Deppin roolituksesta Ihmeotukset -jatko-osaan

Näistä sanoista kannattaa ottaa vaari.

Ihmeotukset -käsikirjoitukset laativa J.K. Rowling on asettunut Johnny Deppin taakse. Vanha kohu on nostanut päätään, jossa kritisoitiin Deppin roolitusta Grindelwaldin rooliin Ihmetotukset ja niiden olinpaikat ja sen jatko-osassa. Syy on siinä, että Deppin entinen vaimo Amber Heard syytti Oscar-ehdokasta väkivaltaisesta käytöksestä. Uutisesta kertoo Hollywood Reporter.

Rowling kirjoitti nettisivuillaan torstaina muun muassa seuraavaa: ”Kun Johnny Depp roolitettiin Grindelwaldiksi, ajattelin hänen olevan loistava roolissa. Kuitenkin ensimmäisen osan cameo-roolin filmaamisen aikoihin alkoi ilmestyä tarinoita, jotka huolestuttivat minua ja kaikkia sarjan kanssa työskenteleviä syvästi.”

”Harry Potter -faneilla on ollut asiallisia kysymyksiä ja huolia valintaamme liittyen Johnny Deppin jatkamiseen roolissa. Kuten David Yates, pitkäaikainen Potter-ohjaaja on jo sanonut, me luonnollisesti harkitsimme uudelleen roolituksen mahdollisuutta. Ymmärrän miksi jotkut ovat olleet hämillään ja vihaisia kun niin ei tapahtunut”, Rowling kertoo.

Hän jatkaa esittäen kuitenkin hyvän huomion: ”Sopimuksia, jotka on järjestetty suojelemaan kahden henkilön yksityisyyttä, molempien, jotka ovat ilmaisseet haluansa jatkaa eteenpäin elämissään, täytyy kunnioittaa. Perustuen ymmärrykseemme olosuhteista, elokuvantekijät ja minä emme tunne oloamme pelkästään mukavaksi alkuperäistä roolitusta ajatellen, vaan puhtaasti onnellisiksi kun saamme Johnnyn esittämään merkittävää hahmoa elokuvissa. ”

”En malta odottaa, että fanit näkevät The Crimes of Grindelwaldin. Hyväksyn, että osa on tyytymättömiä näyttelijävalintaamme, mutta omatunto ei ole komitean johdettavissa. Fiktiivisessä maailmassa ja sen ulkopuolella meidän kaikkien on tehtävä se, minkä uskomme olevan oikein.”

Kuva elokuvasta Ihmeotukset ja niiden olinpaikat

 

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut