James Gunn paljastaa, miksei halua puhua törkyä huonoista elokuvista julkisesti

Gunn pohtii kritiikkiä ja elokuvantekoa.

26.4.2021 17:46

James Gunn tunnetaan Marvelin Guardians of the Galaxy -leffoistaan sekä potkuista, jotka Disney järjesti hänelle yli kymmenen vuotta vanhojen vitsitwiittien takia. Gunn on vanha Troman ohjaaja ja vitsit olivat samanlaista pikimustaa törkytavaraa kuin studion elokuvatkin ovat.

Warner Bros. nappasi Gunnin heti potkujen jälkeen ja valjasti miekkosen ohjaamaan The Suicide Squadin rebootin. Lopulta Gunn palasi myös Marvelin leipiin ja on käynnistänyt Guardians of the Galaxy Vol 3:n esituotannon.

Ohjaaja Steven C. Miller kertoi Twitterissä, ettei halua puhua julkisesti elokuvista, joista ei pidä. Hän tunnustaa elokuvanteon vaikeudet ja arvostaa tekijöitä aivan liikaa, jotta haluaisi kritisoida huonoja elokuva julkisesti. Hän haluaa mieluummin puhua elokuvista, jotka ovat kiinnostavia, innostavia ja hyviä.

Gunn vastasi Millerille melko pitkästi. Gunn kertoo toisille ohjaajille mielipiteensä vain silloin, kun he pyytävät sitä. Gunnilta kysellään aina silloin tällöin ajatuksia, kun elokuvat ovat vielä leikkausvaiheessa. Gunn ei halua myöskään ympäröidä itseään kyllä-ihmisiltä, jotka vain taputtelevat häntä selkään. Hän kaipaa rakentavaa ja raakaa kritiikkiä, jotta voisi kehittyä elokuvantekijänä.

Tsekkaa alta twiitit.

https://twitter.com/JamesGunn/status/1386382104267657218

https://twitter.com/JamesGunn/status/1386382105374957574

https://twitter.com/JamesGunn/status/1386385672299155457

Lisää luettavaa