Jason Momoa on kiinnitetty ehkä uransa vaativimpaan rooliin – Khal Drogo ja Aquaman on seuraavaksi lumiukko!

Eräänlainen supersankari se tämäkin hahmo on.

Kuvausaikataulut ovat aivan sekaisin koronapandemian takia, mutta ainakin uusia projekteja julkistetaan koko ajan.

Ja nyt ei sitten ole aprillipäivä!

Jason Momoa eli Khal Drogo ja Aquaman on kiinnitetty tulevan Frosty the Snowman -elokuvan elokuvan lumiukon ääneksi. Kyseessä on tietokoneanimaatiota ja oikeita näyttelijöitä sekaisin sotkeva perhe-elokuva.

Frosty the Snowman nähtiin ensimmäisen kerran vuoden 1969 lyhytanimaatiossa, mutta ensiesiintyminen hahmolla oli Walter ”Jack” Rollinsin ja Steve Nelsonin säveltämässä samannimisessä kappaleessa, jonka Gene Autry and the Cass County Boys julkaisi vuonna 1950.

Lähde: Empire

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut