Jennifer Lawrence väitti olevansa ensimmäinen naispuolinen action-tähti – ”absurdeinta mitä olen koskaan kuullut”

Tähti paljasti myös tämän vuoden mielielokuvansa.

9.12.2022 08:36

Päivitys 10.12.2022 kello 7:45. Jutun loppuun lisätty linkki Jennifer Lawrencen kommenttiin.

Hollywood-tähti Jennifer Lawrence aiheutti valtavan määrän kummastusta lausunnollaan, jonka hän antoi Varietyssa. Tähti kävi keskustelun Viola Davisin kanssa, ja antoi ymmärtää olevansa ensimmäinen naispääosan esittäjä toimintaelokuvassa.

Kyseisellä toimintaelokuvalla hän viittasi Nälkäpeli-elokuvasarjan ensimmäiseen osaan, joka julkaistiin vuonna 2012. Vähänkin elokuvista tietävät osaavat sanoa heti muutaman naispuolisen toimintasankarin ajalta ennen Nälkäpeliä.

– Muistan, kun näyttelin Nälkäpelissä, kukaan ei ollut koskaan laittanut naista toimintaelokuvan pääosaan, koska se ei toimisi. Meille kerrottiin, että tytöt ja pojat voivat molemmat samaistua miespääosan esittäjään, mutta pojat eivät voi samaistua naispääosan esittäjään, Lawrence tuumi Viola Davisille.

Lawrencella oli vielä lisää asiaa.

– Ja se tekee minut joka ikinen kerta niin onnelliseksi, kun näen sellaisen elokuvan tulevan ulos, jossa ei välitetä näistä uskomuksista. Se todistaa, että on vain valhetta pitää tietyt ihmiset poissa elokuvarooleista. Pitää tietyt ihmiset samoissa asemissa, joissa he ovat aina olleet, Lawrence mietti.

Eräs monista närkästyneistä Twitter-käyttäjistä tuumi Lawrencen lausunnon olleen ”yksi absurdeimmista” asioista, mitä hän on koskaan kuullut.

Somettaja muistutti Sigourney Weaverista, Linda Hamiltonista, Angelina Joliesta, Milla Jovovichista, Uma Thurmanista, Gal Gadotista, Scarlett Johanssonista ja Kate Beckinsalesta.

Lawrence paljasti haastattelussa myös tämän vuoden mielielokuvansa, joka on The Woman King. Viola Davis näyttelee elokuvan pääosaa. Alla twiittejä.

Lue myös: Jennifer Lawrence selitti älyvapaata lausuntoaan toimintaelokuvista – ”Se oli minun virheeni” – Episodi.fi

Lähde: Variety

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia