Jimmy Kimmel juontokeikastaan Oscareissa: ”Yritäpä tulla läppäisemään minua, niin hakkaan sinut pas***si”

Oscar Brawl 2023.

8.3.2023 12:12

Tulevan Oscar-gaalan juontaja Jimmy Kimmel uhoaa hakkaavansa paskat pihalle jokaisesta, joka yrittää tulla läppäisemään häntä keikallaan.

Tällä hän viittaa tietenkin siihen, kuinka viime vuoden gaalassa Will Smith ryntäsi lavalle ja läppäisi juontotehtävissä ollutta Chris Rockia.

Rock sai kuitenkin mehevän kostonsa, vetämällä Netflixin ensimmäisen stand-up-show’n viikonloppuna.

The Hollywood Reporter haastatteli Kimmeliä ja kysyi läppäisystä.

– Noh, ensin katson minkä kokoinen tyyppi se on. Jos olen isompi, hakkaan ne paskaksi livenä. Mutta jos se on Dwayne ”The Rock ” Johnson, juoksen karkuun, Kimmel vitsaili.

Kimmelin mielestä koko viime vuoden episodi on jo kulahtanut vitsi tässä vaiheessa.

– Siitä on jo sanottu aivan liikaa ja se saa edelleenkin liikaa palstatilaa. En aio pitää mitään monologia aiheesta, mutta olisi naurettavaa olla mainitsematta asiasta. Mitä ikinä siitä sitten sanonkaan, pitää sen olla jotain upeaa.

Oscar-gaala vietetään sunnuntain ja maanantain välisenä yönä 13. maaliskuuta.

Lähde: Unilad

Lisää luettavaa