Joss Whedon halusi nähdä tutun supersankarin peniksen Avengers: Age of Ultronissa – ja peniksiähän sitten piirrettiin

Melkoinen tarina Marvelin maailmasta.

27.1.2021 20:02

Avengers: Age of Ultron on monen Marvel-fanin mielestä yksi heikoimpia MCU-elokuvia. On sillä kuitenkin paikkansa kaanonissa, sillä elokuvassa nähdään Vision-hahmon (Paul Bettany) syntymä sekä Scarlet Witchin (Elizabeth Olsen) ensiesiintyminen.

Kaksikkohan sai lopulta oman sarjansa Disney Plus -suoratoistopalveluun. WandaVisionin neljäs osa esitetään perjantaina (29.1.).

Bettany on paljastanut, että elokuvan ohjannut Joss Whedon olisi halunnut Visionille peniksen. Kuvausryhmäläiset ällistelivät Whedonin vaatimusta.

– Tiedän varmana, että Joss Whedon halusi nähdä Visionin syntymäkohtauksessa peniksen. ”Hänellä pitää olla penis”, Whedon vaati. Samalla kaikki, myös Kevin Feige, olivat vain että ”Emme oikein tiedä, Joss… siis oikeasti… emme tiedä.” Ja samalla Joss oli vain ”hänellä pitää olle penis, piirtäkää minulle peniksiä!, Bettany kertoi Lights, Camera, Podin haastattelussa.

– Jossain vaiheessa tuotantoa Visionille piirrettiin erilaisia peniksiä ja ne kaikki ripustettiin seinälle. Tekijät menivät huoneeseen, istuivat alas, ja Joss sanoi ”Okei, olin 100 % väärässä. En halua nähdä ensimmäistäkään näistä”, Bettany jatkaa.

Tuskinpa Disney olisi edes antanut lupaa Visionin penikselle, mutta onhan tämä tarina melko erikoinen.

Lähde: Epicstream

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia