Marvelilla on viisivuotissuunnitelma valmiina – studiopomo Kevin Feige kertoi tulevaisuudesta

Marvelin universumi tulee kasvamaan jättimäisellä tavalla.

14.1.2021 20:07

Fanit ovatkin jo jonkin verran tietoisia Marvel Studiosin suurista suunnitelmista. Osa suunnitelmista on paljastettu, suurinta osaa pidetään kuitenkin salaisena.

Marvel Studiosin pomoa Kevin Feigeä haastateltiin huomenna käynnistyvän WandaVision-sarjan tiimoilta. Häneltä kysyttiin MCU:n tulevaisuudesta sekä siitä, kuinka pitkälle universumia on jo suunniteltu.

– Sanoisin, että suunnitelmia on valmiina noin viiden kuuden vuoden verran menemättä sen tarkemmin erilaisiin yksityiskohtiin, Feige kertoo.

Nelosvaihe on selvillä joulukuuhun 2022 saakka. Viides vaihe käynnistyy vuonna 2023 – siis jos koronavirus ei viivästytä suunnitelmia. Tämän pidemmälle studio ei ole aikeitaan paljastanut.

Feigeltä kysyttiin myös, miten Marvelin mutantit aiotaan esitellä MCU:ssa.

– Voitte varmankin uskoa, että olemme käyneet aiheesta lukemattomia keskusteluja. Meillä on melko hyvä fiilis siitä, mihin suuntaan ja minne he ovat menossa, mutta katsellaan.

WandaVision käynnistyy 15.1. Disney Plus -suoratoistopalvelussa.

Lähde: Geektyrant

Lisää luettavaa