Kevin Spacey voitti oikeusjutun, jossa häntä syytettiin seksuaalisesta ahdistelusta – Oikeus katsoi, että Spacey ei ahdistellut Anthony Rappia

Rappin todistajanlausunnossa oli epäjohdonmukaisuuksia.

20.10.2022 23:47

Variety uutisoi, että kahdesti Oscar-palkittu näyttelijä Kevin Spacey voitti oikeusjutun, jossa häntä syytettiin seksuaalisesta ahdistelusta ja väkivallasta. Hänet vapautettiin syytteistä, jonka mukaan hän olisi yrittänyt 26-vuotiaana ahdistella seksuaalisesti 14-vuotiasta Anthony Rappia.

Valamiehistö teki päätöksen Spaceyn hyväksi, ja arvioi, että hyväksikäyttöä ei tapahtunut. Spaceyn lakimiehet osoittivat epäjohdonmukaisuuksia Rappin todistajanlausunnossa. Hän esimerkiksi väitti, että Spaceylla olisi ollut erillinen makuuhuone, vaikka pohjapiirrokset osoittivat muuta.

Star Trek –näyttelijä Rapp haastoi Spaceyn 40 miljoonasta dollarista.

Vaikka Spacey voitti tämän oikeudenkäynnin, hän joutuu jatkossakin astumaan oikeuden eteen. Hänet on määrätty maksamaan House of Cards -sarjaa tuottaneelle MRC-yhtiölle 31 miljoonan dollarin vahingonkorvaukset, koska hyväksikäyttösyytökset haittasivat sarjan tuotantoa.

Lisäksi Isossa-Britanniassa Spaceytä odottaa syytteet kolmen miehen seksuaalisesta ahdistelusta lontoolaisessa Old Vic -teatterissa, missä Spacey toimi taiteellisena johtajana. Spacey on kiistänyt väitteet.

Lue myös: Kevin Spacey murtui kyyneliin oikeudessa – Katuu, että pyysi anteeksi häntä syyttävältä Anthony Rappilta

Lisää luettavaa