Näyttelijälegenda Meryl Streepin tuore elämäkerta on yksi todiste siitä, että kammottavan tyylitön kansi ei kerro sisällöstä mitään. Vaikka lopulta vain sisällöllä on merkitystä, on kummallista, kun graafiseen suunnitteluun ei panosteta. Kansi vaikuttaa lukijan päätökseen: lukea vai jättää lukematta.
Jos päättää lukea, niin hyvä. Meryl Streep – Valkokankaan kuningatar jatkaa Minervan sisällöllisesti laadukkaiden elämäkertojen sarjaa. Alkuperäiseltä nimeltään kirja on Queen Meryl: The Iconic Roles, Heroic Deeds, and Legendary Life of Meryl Streep.
Kirja etenee kepeän kronologisesti yksityisyyttään vaalivan näyttelijän lapsuudesta kohti tätä päivää. Kolminkertaisen Oscar-voittajan kerrotaan olleen luokkansa priimus Yalen teatterikoulussa, joka ei pahemmin kärsinyt työttömyyden jaksoista edes nuorena. Streepille on aina löytynyt töitä.
Kirjaan on koottu anekdootteja Streepiltä ja lukuisilta kollegoilta. Esimerkiksi Kramer vastaan Kramer -elokuvan ohjaaja kertoo ällistyneensä, kuinka poikkeuksellisesti nuori näyttelijä hallitsi itseään – törttöilevästä Dustin Hoffmanista huolimatta. Myös rakkauselämästä puhutaan, esimerkiksi suhteesta Kummisetä-tähti John Cazaleen, joka päättyi Cazalen ennenaikaiseen kuolemaan.
Kirjan heikkous on osin kirjailija Erin Carlson itse, joka ei malta olla kirjoittamatta itseään kirjan sisään. Hänen mukahauskat kommenttinsa uhkuvat jotakin hyvin amerikkalaista, ja paikoin kirja tuntuu ylipitkältä artikkelilta naistenlehdessä. Kirjan mitta on liian pitkä sellaiseen.
Suomennos on hyvä, joskin välillä kummalliset ajatusvirheet saavat pohtimaan kuinka kiireellä kirja on valmistettu. Vaikka mokat ovat pieniä (esimerkiksi Shakespearen klassikko Kuinka äkäpussi kesytetään?muuttuu yhtäkkiä kiukkupussiksi) ne häiritsevät välillä turhankin paljon. Toisaalta, oppipahan lukija itsestään taas jotakin uutta…
Jesse Raatikainen
★★★★
Meryl Streep – Valkokankaan kuningatar. Kirjoittanut Erin Carlson. Käännös Sirpa Parviainen. Kustantaja Minerva. 357 sivua.
