Kotimainen psykologinen trilleri Punainen kohina ensi-illassa Helsingissä 12.6. – tsekkaa komea traileri

Kotimaista pientuotantoa isoille kankaille.

Kotimainen findie-elokuva, psykologinen trilleri Punainen kohina on vihdoin ja viimein saamassa Helsingin ensi-illan. Elokuva nähdään Finnkinon Tennispalatsissa 12. kesäkuuta alkaen.

Punainen kohina kertoo Timosta, joka on asunut viimeiset kymmenen vuotta rapistuvalla maatilallaan. Hiljaisuus katkeaa, kun hän saa vieraakseen kaksi lapsuudenystäväänsä. Etelän kaupunkeihin muuttaneet Jussi ja Maiju saavat pian huomata, miten vuodet ovat muuttaneet heidän vanhaa ystäväänsä.

Tamperelaisen Sami Pöyryn ohjaama ja kirjoittama psykologinen trilleri käsittelee syrjäytymistä ja polarisoitumista syrjäseudun ja kaupungin välillä. Pälkäneellä, Tampereella, Riihimäellä ja Porissa kuvattua elokuvaa tähdittävät Jari Manninen (Bunny the Killer Thing), Roope Olenius (Ex-Onnelliset), Veera W. Vilo (Kyrsyä – Tuftland), Jere Saarela (Teidät tuomitaan elinkautiseen) ja Saara Elina (Kyrsyä – Tuftland).

Alla leffan traileri.

YouTube video

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut