Kuuluisa tähtinäyttelijä kieltäytyi kohtauksesta – olisi pitänyt harrastaa seksiä koiran kanssa

Ammatin varjopuolia?

5.8.2017 09:06

Kun Robert Pattinson teki Good Time -elokuvaa, hän ei ollut valmis tekemään kaikkea palkkansa eteen. 31-vuotias näyttelijä nimittäin kieltäytyi vähintäänkin oudosta kohtauksesta.

– Elokuvassa oli alun perin tämä kohtaus – en tiedä pitäisikö tätä sanoa – mutta tämä hahmoni, Connie, oli kiintynyt koiriin… Ja siellä oli tämä yksi kohtaus, jossa huumekauppias syöksyy huoneeseen, ja olen sängyssä koiran kanssa, Pattinson kertoi.

Näyttelijä lisäsi, että kohtauksessa olisi tapahtunut näytelty seksiakti koiran kanssa. Hän kuitenkin kieltäytyi, vaikka ohjaaja yllytti häntä.

Tähti kertoi tapauksesta Jimmy Kimmel Live -keskusteluohjelmassa, jossa hän oli mainostamassa uutta elokuvaansa.

Lähde: Fox News

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia