Lehti: Elton John palaa uuteen Leijonakuninkaaseen – sovittaa klassikot uuteen versioon, kirjoittaa mahdollisesti uusia lauluja

Tätä uutista on odotettu!

28.11.2017 23:43

Kovan luokan uutisen tarjoaa New York Daily News, joka kertoo Disneyn varmistaneen legendaarisen muusikon Elton Johnin paluun uuteen live-action Leijonakuningas -elokuvaan, jonka ohjaa Jon Favreau. Vielä alkuvuodesta John kertoi, ettei häntä olla lähestytty uuden version tiimoilta.

John sävelsi alkuperäisen Leijonakuningas -klassikon laulut, joiden sanoituksesta vastasi Tim Rice. Circle of Life, Hakuna Matata ja Can You Feel the Love Tonight saivat Oscar-ehdokkuudet, joista jälkimmäinen toi pystin lauluntekijöille.

NYDN:n lähde kertoo, että sir Elton on mukana muokkaamassa laulut uuteen versioon sopiviksi, sekä kirjoittamaan mahdollisesti jopa uusia kappaleita. Kun Leijonakuningas julkaistiin uudestaan teattereissa vuonna 2011, siihen oltiin kirjoitettu ensimmäistä kertaa uusi laulu The Morning Report.

Uutta materiaalia uskotaan kuultavan jo senkin puolesta, että elokuvassa Nalan äänenä kuullaan Beyoncéa. Se nostaa levymyyntiä huomattavat määrät, mikäli hän pääsisi ääneen elokuvassa useamminkin. Disney on NYDN:n mukaan tehnyt jo sopimuksen Johnin kanssa, mutta ei ilmoita sitä vielä virallisesti useaan viikkoon.

 

 

Kuva elokuvasta Leijonakuningas

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia