Leonardo DiCaprio ja Martin Scorsese julkistivat seuraavan elokuvansa: Historiallinen The Wager perustuu tositapahtumiin

Wolf of Wall Street

Elokuvan tuottaa Apple.

Hollywood Reporter uutisoi, että ohjaaja Martin Scorsesella on jo seuraava projekti valmiina lähtöön. Elokuvan tuottaa Apple Originals, kuten myös Scorsesen tulevan elokuvan Killers of the Flower Moon.

Kyseessä on David Grannin romaaniin The Wager: A Tale of Shipwreck, Mutiny, and Murder pohjautuva elokuva. Kertomus perustuu todellisiin tapahtumiin 1740-luvulla.

Tarina kertoo 30 hengen miehistöstä, jotka pääsevät veneellä Brasilian rannikolle. Miehet ovat pelastuneet brittiläiseltä laivalta, jonka espanjalaiset upottivat. Heistä tuli sankareita, kun he kertoivat selviytymistarinansa. Puoli vuotta myöhemmin toinen huonokuntoinen vene ajelehtii Chilen rantaan. Siellä on kolme selviytynyttä. He syyttävät toisen veneen miehiä kapinoitsijoiksi.

Siitä alkaa oikeudenkäynti, jossa yritetään selvittää mitä todella tapahtui.

Elokuvan pääroolissa nähdään Leonardo DiCaprio.

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut