Loistava käsikirjoitus ei taannut hyvää elokuvaa – illan kohellusleffaa ei voi suositella

IMDb-arvosana on 5,3.

4.8.2023 04:30

Illan tv-tarjonnasta löytyy elokuva Polttarittaret (2012).

Morsiusneidot ja Kauhea kankkunen -menestysten jäljillä etenevä särmikäs vauhtikomedia käynnistyy Beckyn (Rebel Wilson) pyytäessä morsiusneidoikseen kolmea kaveriaan, jotka piikittelivät häntä lukiossa. Regan (Kirsten Dunst) ottaa kaason tehtävän vastaan pitkin hampain, sillä hän toivoi salaa olevansa kaveriporukan ensimmäinen morsian. Joukkoon liittyvät myös ivallinen Gena (Lizzy Kaplan) sekä bilettämistä rakastava Katie (Isla Fisher). Riehakkaiden morsiusneitojen juhlinta polttareissa lähtee käsistä ja saa aikaan totaalisen katastrofin.

Ohjauksesta vastaa Leslye Headland. Elokuvan käsikirjoitus valittiin vuonna 2008 pidetyimpien käsikirjoitusten listalle, joista ei ole vielä tehty elokuvaa.

Episodin arvostelussa elokuva sai kaksi tähteä:

Polttarittaret on ohjaaja-käsikirjoittaja Leslye Headlandin esikoiselokuva. Hänen nuori ikänsä paistaa läpi niin käsikirjoituksessa, ohjauksessa kuin toteutuksessakin. Näyttelijät ovat mainioita ja dialogi paikoin todella hyvää, mutta kokonaisuus hukkuu pikkunäppäryyteen ja yritykseen olla jotakin muuta kuin miltä lopputulos näyttää.”

Elokuva on myös Prime Videossa ja SkyShowtimessa. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

  • Pe 04.08.2023 klo 21.00, Liv
  • La 05.08.2023 klo 19.05, Hero
  • Ma 07.08.2023 klo 21.00, Hero

Lue myös: Alastomuus ei haittaa 41 vuotta täyttänyttä Kirsten Dunstia – tältä hän näyttää nyt – Episodi.fi

YouTube video

Lähde: IMDb