Mad Max: Fury Roadissa päädyttiin luovaan ratkaisuun, jotta kuvaukset Tom Hardyn ja Charlize Theronin vihanpidosta huolimatta onnistuivat

Kenelläkään ei ollut helppoa.

28.7.2020 21:01

Stuntnäyttelijä antoi haastattelun, jossa kertoo kuinka haastavat kuvaukset onnistuivat siitä huolimatta, että Tom Hardy ja Charlize Theron eivät tulleet keskenään ollenkaan toimeen.

Theronin stuntnäyttelijä Dayna Grant kertoo, kuinka työryhmä näki jo alussa, että näyttelijöiden välillä on kitkaa. Se vaikutti lopulta siihen, kuinka toimintakohtauksia suunniteltiin ja kuvattiin. Grant kertoo, että useimmiten elokuvia kuvataan suuressa ryhmässä, mutta tässä tapauksessa asianosaiset olivat hyvin paljon erillä toisistaan.

”Se oli hyvin vaikeaa. Se oli vaikeaa, koska minun täytyi viettää aikaa molempien kanssa, eivätkä kumpikaan halunneet olla yhdessä. Minun täytyi tehdä kaikki Tomin kanssa. Yleensä Charlize tulisi ja he tekisivät kohtaukset yhdessä, mutta he eivät halunneet kuvata yhdessä, joten minä jouduin hänen sijastaan kuvaamaan Tomin kanssa. Tomin stuntti pistetiin kuvaamaan Charlizen kanssa, joten olimme käytännössä vastanäyttelijät”.

Lähde: Indie Wire

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia