Mahtava seikkailuelokuva nyt Netflixissä – jäi näyttelijän tähtihetkeksi ja katosi myöhemmin parrasvaloista

IMDb-arvosana on 7,0.

20.11.2021 06:00

Netflixin valikoimassa on nyt katsottavissa seikkailuelokuva Muumio (1999).

Legioonalainen Rick O’Connell löytää vahingossa kumppaninsa Benin kanssa Hamunaptran kadonneet rauniot. Joitakin vuosia myöhemmin, kun O’Connell lojuu vankilassa odottamassa kuolemaansa, hän vapautuu paljastamalla tietonsa egyptologi Evelynille. O’Connell, Evelyn sekä tämän Jonathan-veli matkaavat raunioille, O’Connell pakon sanelemana, Evelyn tieteellisestä mielenkiinnosta, Jonathan rikastuakseen. Paikan päällä joukkio herättää epähuomiossa henkiin muumio Imhotepin joka aikoo ensitöikseen käyttää Evelyniä muinoin teloitetun rakastettunsa henkiinherättämiseen. Toissijaisena tavoitteena muumion aikomuksena on ei enempää eikä vähempää kuin koko maailman ottaminen haltuun.

Brendan Fraser ei onnistunut tekemään itsestään pysyvää supertähteä, vaan katosi hiljalleen kirkkaimmista parrasvaloista. Nyt Fraser kuitenkin tekee taas paluuta, ja hänet nähdään muun muassa Batgirl-elokuvassa. Hänellä on rooli myös mestariohjaaja Martin Scorsesen elokuvassa Killers of the Flower Moon.

Killers of the Flower Moonissa nähdään myös Leonardo DiCaprio ja Robert De Niro. Mukana ovat niin ikään Glenn Close ja Josh Brolin – luvassa on siis aikamoinen tähtikattaus. Lue lisää täältä: Brendan Fraser saattaa tehdä paluun kirkkaisiin parrasvaloihin – sai mahtiroolin mahtiohjaajalta – Episodi.fi

Lisää luettavaa