Martin Scorsesen ison budjetin rikoselokuva toteutuu vihdoin – kuvaukset alkavat jo kesällä

The Wolf of Wall Streetin ja Silencen kuvannut Rodrigo Prieto on kameran takana myös The Irishman -elokuvassa.

10.5.2017 19:00

Netflix on vihdoin antanut vihreää valoa Martin Scorsesen ohjaamalle The Irishman -elokuvalle, kertoo IndieWire.

Elokuva löysi uuden kodin striimijätin suojista Paramountin jätettyä elokuvan. Siirto aiheutti kuitenkin aikaisemman levittäjän kanssa erinäisiä lakiongelmia, joiden selvittely on viivästyttänyt tuotantopäätöksen tekoa.

The Irishmanin pääosassa nähdään Robert De Niro, joka esittää väitetysti Jimmy Hoffan murhaankin sekoittunutta mafian palkkatappajaa Frank ”The Irishman” Sheerania. De Niro nuorennetaan elokuvassa digitaalisesti useita kohtauksia varten.

100 miljoonan dollarin budjetilla tehtävä The Irishman perustuu Charles Brandtin I Heard You Paint Houses -kirjaan, jonka on käsikirjoitukseksi adaptoinut Steve Zaillian (The Night Of, Schindlerin lista).

Netflix pyrkii samaan elokuvan levitykseen vuonna 2019.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia