Miekkailija pääsi Oscar-kisassa yhdeksän parhaan joukkoon

18.12.2015 09:43

Klaus Härön ohjaama ja Making Movies Oy:n tuottama Miekkailija-elokuva on päässyt Yhdysvaltojen elokuva-akatemian (Academy of Motion Picture Arts and Sciences) yhdeksän nimikkeen shortlistille ulkomaisten elokuvien joukosta. Näistä elokuvista valitaan lopulliset viisi Oscar-ehdokasta, jotka julkaistaan 14.1.2016.

”Miekkailijan historiallinen menestys on osoitus yhteistyön voimasta. Oscar- ja Golden Globe -kampanjoiden eri osa-alueilla on työskennellyt todella iso joukko ihmisiä, jotka ovat ylittäneet itsensä. Valtava kiitos heille kaikille. Toivon, että elokuvan menestys toimii suunnannäyttäjänä koko suomalaiselle yhteiskunnalle. Yhdessä voimme saavuttaa korkeimmatkin tavoitteet. Miekkailija on ensiluokkainen elokuva ja sen tekijät todella ansaitsevat kaiken sen kansainvälisen tunnustuksen minkä elokuva on osaksensa saanut”, kertoo tuottaja Kai Nordberg.

Miekkailija valittiin viime viikolla Golden Globe -ehdokkaaksi parhaan ulkomaisen elokuvan kategoriassa. Arvostetut Golden Globet jakaa Hollywood Foreign Press Association (HFPA) ja palkintogaala järjestetään 10.1.2016. Edellisen ja ensimmäisen kerran suomalaisella elokuvalla on ollut Golden Globe -ehdokkuus elokuvalla Valkoinen peura, joka myös voitti palkinnon.

Miekkailija on Suomen vuoden 2016 virallinen edustaja ulkomaisen elokuvan Oscar-ehdokkaaksi. Miekkailija-elokuva on aloittanut Suomen elokuvahistorian ensimmäisen joukkorahoitetun Oscar-kampanjan Indiegogossa. Joukkorahoituksella kerätään elokuvan markkinointiin riittäviä resursseja, jotta se voi kilpailla uskottavasti parhaan ulkomaisen elokuvan Oscar-ehdokkuudesta ja -palkinnosta. Kampanjan tavoite on tehdä Miekkailijasta ensimmäinen Oscarin voittanut suomalaiselokuva.

Miekkailija on Härön viides kokoillan elokuva. Sen ensi-ilta oli Suomessa maaliskuussa 2015 ja elokuva jatkaa edelleen ohjelmistossa. Elokuvan on tähän mennessä Suomessa nähnyt jo yli 58 000 katsojaa.

Shortlististä ovat uutisoineet muun muassa arvostetut elokuvajulkaisut Variety ja Hollywood Reporter.

Lisää luettavaa