Miksi Indiana Jones on viidennessä osassa nuorennettu? Ohjaaja kertoi haluavansa herätellä yleisöä

Elokuvan juonesta tihkui niin ikään hiukan tietoa.

15.2.2023 05:30

Indiana Jones and the Dial of Destiny -elokuvan trailereista on ihmetelty, miten nuorelta 80-vuotias Harrison Ford -näyttää. Joissakin trailereiden hetkissä Ford on nimittäin nuorennettu digitaalisesti.

Elokuvan ohjaaja James Mangold (Logan, Le Mans 66 – täydellä teholla) kertoi äskettäin, miksi elokuva alkaa nuorennetulla Indiana Jonesilla. Ohjaaja kertoi haluavansa näyttää yleisölle, millainen Jones oli menneisyydessään, sankarillisena seikkailijana verraten siihen, millainen hän on nykyisin.

– Se muistuttaa katsojia fyysisesti parhaassa iässä olevan sankarin ja 70-vuotiaan sankarin välisestä kontrastista, Mangold kertoi.

– Emme luota pelkästään yleisön muistoihin aiemmista elokuvista. Se muistuttaa kaikkia siitä, mitä hän on tehnyt, mistä hän on selvinnyt ja mitä hän on saanut aikaan, ohjaaja jatkoi.

Mangold katsoo, että kontrasti herättelee yleisön työstämään aivonsa uudelleen tätä uutta hahmoa varten.

Elokuva sijoittuu vuoteen 1969, kun Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton avaruuskilpailu on kuumimmillaan. Jones on huolestunut siitä, että Nasa on turvautunut kilpailussa entisten natsien apuun.

Indiana Jones and the Dial of Destiny saapuu teattereihin kesällä. Alla uusin traileri.

Lue myös: Tom Cruise ja Spielberg tallentuivat kameraan – Spielberg kertoi Cruiselle hänen pelastaneen Hollywoodin – Episodi.fi

Lähde: Screen Rant

Lisää luettavaa