Missä hemmetissä se Bond on? Tiesitkö tämän poikkeuksellisen faktan Salainen agentti 007 Istanbulissa -elokuvasta?

Erikoisempi elokuvallinen ratkaisu.

30.4.2018 03:03

Elokuvia voi tietysti rakentaa monella tavalla. Mutta ehkäpä Salainen agentti 007 Istanbulissa -elokuvassa nähdään hiukan poikkeuksellinen tilanne, sillä katsoja saattaa ehtiä jo ihmettelemään, onko leffassa James Bondia lainkaan.

Usein Bondien on totuttu alkavan vauhdikkaalla toimintakohtauksella, jossa päätähti on tietysti näkyvästi esillä. Salainen agentti 007 Istanbulissa -elokuvassa Bondia saadaan odottaa, sillä Sean Connery nähdään elokuvassa ensimmäisen kerran vasta 17 minuutin ja 15 sekunnin kohdalla.

Odottelua on saanut harrastaa myös seuraavan Bondin päätähden kohdalla. Daniel Craig ei nimittäin pitkään aikaan paljastanut, aikooko hän jatkaa roolissa. Tämä johti pitkään kestäneisiin spekulaatioihin ja jopa virheellisiin uutisankkoihin.

Seuraava Bond – Craig päätähtenään – nähdään joskus vuonna 2019.

Lähde: Cultbox

Lisää luettavaa