Mitä ihmettä? Beetlejuice oli saada Pariisiin sijoittuvan jatko-osan ysärillä

Mielenkiintoista triviaa.

29.9.2024 21:02

Tim Burtonin Beetlejuice (1988) -klassikon jatko-osa sai juuri ensi-iltansa yli 30 vuotta alkuperäisleffan jälkeen.

Tätä ei kuitenkaan moni tiedä, nimittäin Michael Keatonin esittämä Betelgeuse oli päästä vainoamaan ihmisiä Pariisiin.

Beetlejuicen käsikirjoittaja Warren Skaaren käsikirjoitti jatko-osan, Beetlejuice in Loven, vuonna 1990. Se ei sijoittunut enää Adam ja Barbara Maitlandin (Alec Baldwin ja Geena Davis) Winter Riverin kotiin, vaan Betelgeuse olisi päässyt kummittelemaan Ranskaan uuden pariskunnan luokse. Elokuva olisi perustunut löyhästi Oopperan kummitukseen.

Ikävä kyllä oikean elämän kriisi, Skaarenin luusarkoma tuli esteeksi, eikä jatko-osaa tehty. Skaaren käsikirjoitti kuitenkin vielä Burtonin Batmanin (1989).

Skaaren kuoli joulukuussa 1990.

Jonathan Gems käsikirjoitti Beetlejuice Goes Hawaiian -nimisen elokuvan, joka olisi vienyt Deetzin perheen lomailemaan Havaijille. Burton oli kuitenkin kiireinen Batman Returnsin (1992) ja Painajainen ennen joulua (1993) -animaation tuottajana, joten Betelgeusen Havaijin valloitus unohtui.

Beetlejuice nähtiin kuitenkin ensimmäisen elokuvansa jälkeen lukuisissa leluissa, videopeleissä sekä ABC:n hittianimaatiosarjassa.

Lähde: Collider

Aiheeseen liittyviä elokuvia