Käsikirjoittaja-ohjaaja Damien Chazellelle Babylon edustaa 15 vuoden tutkimustyötä ja maailmanrakentamista. Sen siemen oli Chazellen mielessä jo vuonna 2009, kun hän teki ensimmäisen elokuvansa Guy and Madeline on a Park Bench. Se kiinnitti Focus Featuresin nuoren tuottajan, Matthew Plouffen huomion ja sai tämän ehdottomaan tapaamista. Jo silloin Chazelle puhui mykkäkauden loppuun sijoittuvasta monen hahmon eeppisestä tragikomediasta. Se tuntui vielä liian isolta ja kalliilta projektilta.
– Mutta olimme nuoria ja unelmoimme isosti, Plouffe muistelee. – Emme lakanneet puhumasta siitä, kun ystävyytemme ja uramme kehittyivät.
Chazellen tutkiessa mykkäelokuvan historiaa hänelle muodostui uusi, radikaalisti erilainen mielikuva kuohuvasta 20-luvusta.
– Halusin laittaa mikroskoopin alle taidemuodon ja alan, kun kumpikin vielä etsi asemaansa, Chazelle kertoo. – Halusin tarkastella yhteiskunnan muutosta. Hollywood kävi 20-luvulla läpi sarjan nopeita ja järisyttäviä muutoksia. Jotkut selvisivät niitä, monet eivät. Tutkin millainen hinta oli kunnianhimolla, joka veti ihmisiä silloiseen Los Angelesiin.
– Siihen liittyi synkempi puoli kuin pelkästään tuntemani äänen ja moraalikoodiston saapuminen. Siihen ajoittui LA:n muuttuminen vuosikymmenen sisällä maaseutuautiomaasta yhdeksi maailman isoimmista metropoleista. Sellainen mahdollisuuksien rajattomuus edellytti tiettyä hulluutta. Silti, kiiltävät uudet rakennukset ja studiot nousi ihmisraunioiden päälle.
Tähtiin kirjoitettu
Tekijät jatkoivat tutkimusta metsästäen vanhoja haastatteluita, filminpätkiä ja valokuvia. Getty-museo avasi kuva-arkistonsa, samoin monet historiantutkijat ja musiikinkeräilijät. Autiomaayhteisön kasvu maailmanluokan tekijäksi alkoi tuntua ”amerikkalaiselta tarinalta”.
– Joukko ulkopuolisia, helppoheikkejä, konnia, sopeutumattomia ja unelmoijia pakenee sääntöjä ja kotikaupunkejaan. He pystyttävät autiomaahan teltan ja polkaisevat tyhjästä teollisuuden, josta tulee globaali jättiläinen. Siitä seuraa niin loistoa kuin tragediaakin.
Tutkimustensa päätteeksi Chazellella oli kasassa satasivuinen ”väitöskirja”, kuten Plouffe vitsaili. Se sisälsi hahmojen taustoja, kohtausten inspiraatioita ja laajennuksia tosiasioihin, joihin tarina perustui. Chazelle kirjoitti ensimmäisen version Babylonista vuosien 2018 ja 2019 vaihteessa ja viilasi sitä kevään ajan. Tekijät tiesivät silti, että heillä oli lähes mahdoton urakka edessään, mutta he olivat sitoutuneita sen toteuttamiseen.
Samalla, kun tuotantoryhmä lähti rakentamaan 1920-luvun nousevaa Los Angelesia, Chazelle lähti etsimään kasvoja vuosia hautomilleen hahmoille. Ensimmäisenä vuorossa oli Nellie LaRoy, tuntematon näyttelijätär, joka yrittää löydä läpi alalla.
– Tiimini oli hieman huolissani reaktioni vahvuudesta, Margot Robbie kertoo tunnelmistaan käsikirjoituksen lukemisen jälkeen.
– Sanoin, että minun on saatava se, rooli on minun.
– Nellien näyttelijän piti olla peloton, sellainen, joka voi voi ravistella elokuvan mieleisekseen. Nellia ja Margot ovat monessa mielessä täysin erilaisia ihmisiä, mutta heissä molemmissa on samaa energiaa, kiihkoa ja nälkää, Chazelle kuvailee.
Nellien taustalla on koko joukko mykkäkauden tähtiä, mutta erityisesti Clara Bow’n tarina auttoi Robbieta ymmärtämään hahmoa.
– Hänellä oli ehkä kamalin lapsuus ikinä, Robbie summaa Bow’n köyhän taustan traumaa. – Hänen vanhempansa eivät hakeneet syntymätodistusta, koska olivat jo menettäneet kaksi lasta eivätkä uskoneet hänenkään elävän pitkään. Pystyin kuvittelemaan, kuinka hän tunsi elävänsä laina-ajalla ja pisti siksi kaiken peliin joka päivä.
Villille luonnolleen ominaisesti Nellie tekee sisääntulonsa ajamalla autonsa päin patsasta studiomogulin kartanon ulkopuolella. Nellie on päättänyt päästä juhliin, jotta Hollywoodin tärkeät nimet voisivat todistaa tähden syntymää.
– Nellie on kuin luonnonvoima, joka ryskyy päin kaikkea kohtaamaansa, Chazelle kuvailee. – Siinä on tiettyä taikaa, ja se osin selittää hänen nousunsa tähdeksi. Samalla se on osasyy kaikille ongelmille, joihin hän myös törmää hyvin nopeasti. Hän edustaa villin lännen henkeä, joka pistää vanhat säännöt uusiksi.
Ilman kutsua Nellien tulinen viehätysvoimakaan ei riitä viemään häntä ohi turvamiesten, kunnes toinen paikkaansa etsivä tulokas riskeeraa oman asemansa sisäpiirissä.
– Meksikosta saapuneen Mannyn tiellä Hollywoodin on vieläkin enemmän esteitä kuin jollain Nellien kaltaisella, Robbie kuvailee. – Manny ja Nellie löytävät toisensa, koska molemmat ovat ulkopuolisia. Se on puhdasta Hollywoodia: voi olla ulkopuolinen ja löytää sieltä kotinsa.
Juhlissa Nellie käyttää tilaisuuden sukeltaa kauniiden ihmisten seuraan onnistuen jotenkin erottumaan joukosta. Se johtaa hänen isoon mahdollisuuteensa.
– Kohtaus kertoo, kuinka Hollywoodissa jokainen pieni juttu voi johtaa johonkin isompaan, Robbie toteaa. – Niin minäkin sen koin ensi kertaa L.A:ssa. Siihen ei ole käyttöohjetta, mutta se pitää saada aikaiseksi, joten tekee kaikkensa synnyttääkseen sen hetken. Nellie tietää vaistomaisesti, että juhlissa tapahtuu jotain isoa, ja hänen on oltava paikalla.
Tulokas ja veteraani
Isokenkäiset eivät ole ainoita, jotka kiinnittävät huomiota Nellieen. Manny Torresiksi, nuoreksi unelmoijaksi, joka pyrkii elokuva-alalle samaan aikaan Nellien kanssa, Chazelle tiesi haluavansa Hollywood-yleisön silmin uuden tulokkaan.
– Elokuvissa on klisee, jota ei kuvittele todeksi, mutta joka tällä kertaa toteutui, Chazelle paljastaa. – Selasin oikeasti jättimäistä nippua kasvokuvia, ja Diego Calvan silmissä oli jotain runollista, jotain unelmoivaa.
Vaikka Manny on jo todistanut kaikenlaista hulluutta elokuva-alan laitamilla, hän ei ole koskaan nähnyt mitään Nellien kaltaista. Hän on koukussa.
– Se ei liity vain kauneuteen tai härskiin käytökseen, Calva pohtii. – Manny tunnistaa hänessä jotain itsestään, ja syntyy välitön yhteys.
Heidän kohdatessaan Manny on ollut toimittamassa norsua leffamogulin kartanolle autiomaassa. Chazellen mukaan Manny toimii yleisön silminä Hollywoodin sisäpiiriin.
– Se on niin elämää suurempi maailma, että halusin tarkastella, miltä se voisi näyttää ulkopuolisen näkökulmasta. Jonkun, joka on kurkkinut sisään ikkunoista ja koputellut ovia toivoen pääsevänsä marginaalista keskiöön. Hän on oppaamme tarinaan.
Calva sai käsikirjoituksen luettavakseen jo vuotta ennen virallista roolitusta. Koronan vuoksi koekuvauksia jouduttiin tekemään verkon välityksellä.
– Kemiaa on vaikea testata Zoomin kautta, toteaa Robbie. – Mutta kun sitä on, sen huomaa. Kun vihdoin tapasimme kasvokkain, homma oli selvä.
Brad Pittin kiinnittäminen uransa huipulla olevaksi mykkäkauden tähdeksi oli yhtä luonnollista kuin miltä se kuulostaa.
– Brad on yksi harvoista ihmisistä, joissa on vanhan koulukunnan elokuvatähden tuntua, Chazelle toteaa. – Elämää suurempaa auraa, jota sen ajan tähdillä tuntui olevan luonnostaan. Brad ei tunnu työskentelevän, kaikki soljuu vaivatta ja kuin huomaamatta. Siinä on taikaa.
Pittin esittämä Jack Conrad saapuu hänkin edellä mainittuihin juhliin vaimonsa (Olivia Wilde) kanssa. Tungoksessa Jack tuntee ihmisiä tarpeeksi antaakseen heille hetken tilaa valokeilassaan suunnaten silti määrätietoisesti baariin.
– Jack on maailman korkeapalkkaisin tähti, joka on uransa huipulla juuri sillä hetkellä. Meidän on ehkä vaikea hahmottaa sitä hysteerisen rakkauden voimaa, jota tuolloin vielä tuore elokuvatähteys herätti. Tuntui kauniilta metatasolta laittaa Brad esittämään häntä, Chazelle sanoo. – Mutta pystyimme myös työstämään yhdessä tarinaa, koska hän pystyi hyödyntämään omia kokemuksiaan. Niin tähteyden alta paljastuu inhimillisyyttä haavoittuvuuksineen ja epävarmuuksineen.
– Mykkäelokuvissa ei voinut turvautua dialogiin, oli vain satunnaisia tekstikortteja, joten esiintymistyyli oli erilainen kuin nyt. Siinä oli jotain viehättävää, toteaa Pitt, joka katsoi elokuvia hahmoaan inspiroineilta tähdiltä kuten John Gilbert, Douglas Fairbanks ja Rudolph Valentino.
Narujen vetelijä
Kukaan ei pystynyt nostamaan tai tuhoamaan näyttelijöitä kuin aikakauden juorutoimittajat, ja heistä vaikutusvaltaisin on Jean Smartin esittämä Elinor St. John. Hän tuntuu olevan läsnä kaikkialla kirjaamassa ylös alan isoimpien nimien edesottamuksia kulisseissa ja niiden takana. Smart varoittaa, että elokuvan Hollywood voi erota melkoisesti mielikuvistamme unelmakaupungin historiasta.
– Monet näkevät sen aikakauden ajan patinan kultaamana, kauniina ja lempeänä. Luulen, että elokuva on lähempänä totuutta. Ei sitä kutsuttu kuohuvaksi 20-luvuksi turhan takia. Maailma toipui vielä kamalasta sodasta ja tappavasta pandemiasta, joten ihmiset kapinoivat ja antoivat palaa.
– Kun tapaamme Elinorin juhlissa, on selvää, että häntä pelätään. Ihmisten on joko siedettävä häntä tai mielisteltävä häntä. Hänet kutsutaan kaikkiin juhliin, joten hän on aina paikalla keräämässä mehukkaita uutisia palstalleen, Smart kuvailee.
Nellie LaRoyn tehdessä näyttävän sisääntulonsa Elinor tunnistaa kyvyn ja potentiaalin seuraavaksi suureksi tähdeksi.
– Elinor tuntuu elävän Hollywood-ihmisten kautta. Hänestä on hauskaa muokata heidän uraansa ja manipuloida ihmisiä. Nellie on täydellinen savikimpale, jota hän voi alkaa muovata entistäkin kauniimmaksi. Hienostuneemmaksi. Kaivaa esiin se vaikeasti selitettävä tähtiaines.
– Jean on yksi hauskimmista tämän päivän näyttelijöistä, mutta hän tekee komediaa ja draamaa yhtä vaivattomasti. Se on taito, jota tarvitaan Elinorin ja hänen käyttämänsä voiman oikein esittämiseksi, Chazelle kehuu.
Elefantti olohuoneessa
Chazelle tiesi alusta lähtien haluavansa vangita Babylonin tapahtumapaikkojen eeppisen valtavuuden laajakuvana. Hän kuvasi anamorfisena 35-milliselle filmimateriaalille.
– Minulle L.A. on laajakuvakaupunki. Horisontti tuntuu pakenevan katsetta, ja halusin vangita sen eppisyyden, joka tavallaan lupasi uutta Amerikkaa.
Babylonin kuvasi Linus Sandgren, joka työskenteli myös Chazellen elokuvissa Ensimmäisenä Kuussa ja La La Land, josta hän voitti Oscarin.
– Keskustelimme paljon alan alkuaikojen perustavaa laatua olevista outouksista ja siihen liittyen L.A:sta paikkana, Chazelle muistelee. – Kuvauksia tehtiin keskellä auringon kärventämää aavikkoa, jossa oli laajoja maisemia joka suuntaan, mutta mykkästudioiden sisätilat olivat vehreät ja värikkäät. Ne olivat totta yhtä aikaa, mikä sai maailman tuntumaan maagiselta mutta myös mielipuoliselta ja harhaiselta.
Sandgren ymmärsi, että hänen oli taltioitava niin elokuvantekemisen yleistä kaaosta kuin hahmojen välisiä pieniä hetkiä. Hän hyödynsi niin sanottua push processing -tekniikkaa, jossa filmimateriaalia ylikäsitellään kehittämisen yhteydessä. Se kompensoi alivalottumista kuvauksen yhteydessä.
– Sillä tavalla saimme aikaan enemmän väriä ja kontrastia, Sandgren kertoo. – Ei sitä olisi voinut kuvata muulla tavalla. Kun ulkona on kirkasta, teimme siitä tosi kirkasta. Sisätiloissa alivalotimme rutkasti luoden rikkaita varjoja, jotka antoivat painoarvoa väreille. Kyse oli kontrastista ulko- ja sisätilojen välillä, toden ja alkuaikojen elokuvantekijöiden luoman fantasian välillä. Lähestymistapa oli hyvin impressionistinen, vaikka rikoimme varmaan jokaista kuvaajan käsikirjan ohjetta.
Vaikka nykyään kokonaisia toimintakohtauksia on mahdollista luoda tietokoneella, Babylonissa pyrittiin toteuttamaan kaikki oikeasti, milloin se vain oli mahdollista – kuten mykkäkaudella tehtiin. Stuntteja ja käytännön efektejä tehtiin siis kuten niitä silloin tehtiin päivittäin. Pelkästään taistelukohtaus sisälsi 30 stunttihenkilöä, kymmenen ratsastajaa, 30-päisen orkesterin, mutkikkaan taistelukoreografian ja valtavan määrän räjähdyksiä.
– Haasteemme helteessä 700 ihmisen keskellä oli saada stunt-ihmisemme toimimaan kuin kaduilta poimitut 20-luvun ihmiset. Jouduimme siis viilaamaan heidän vuosia harjoittelemiaan taistelutekniikoita muistuttamaan amatöörien kahinointia, koska kaikki se olisi ollut näille ihmisille uutta, paljastaa Doug Coleman, joka toimi Babylonin stunttikoordinaattorina tyttärensä Whitney Colemanin kanssa.
– Hevonen raahaa yhden ihmisen läpi teltasta, kamera-auto törmää torniin ja kaikkialla räjähtelee, joten siinä tarvittiin kylällinen ihmisiä, kuvailee Whitney Coleman, joka on tehnyt stuntteja Westworldiin, Jurassic Worldiin ja Yön ritarin paluuseen.
Colemanit katsoivat tuntikaupalla mykkäelokuvia selvittääkseen, miten sellaiset edelläkävijät kuin Harold Lloyd ja Buster Keaton toteuttivat eräät aikaisimmista filmille tallennetuista stunteista ikinä.
– Taistelukohtauksessa meillä oli nykyaikainen kamera-auto kuvaamassa 20-luvun kamera-autoa kuvaamassa taustalla laukkaavia hevosia. Se oli melko surrealistista ja konkretisoi, miten tekeminen on muuttunut sadassa vuodessa, Whitney Coleman kertoo.
Stuntit eivät jääneet taistelukentälle. Chazelle halusi moniin joukkokohtauksiin kontrollin ja hysterian rajalla häilymistä. Alun juhlissa oli ajoitettava tarkasti niin tanssijoiden liikkeet kuin stuntit kameran tehdessä tarkkaan suunniteltua rataa elefantin saapuessa täpötäyteen juhlasaliin. Pöydät lentelivät ja humalaiset vieraat pakenivat kauhuissaan, kun huoneen läpi rymisteli efektivastaavien operoima norsunukke, jonka päälle toteutettiin myöhemmin digitaalisesti täysin aidon näköinen eläin.
Siinä ja muissa kohtauksissa, kuten fanijoukon jahdatessa Nellietä New Yorkin sateen liukastamilla kaduilla tai käärmetappelussa autiomaassa, Chazelle haki innoitusta Jean Renoirin Pelin säännöistä, Federico Fellinin Ihanasta elämästä ja Francis Ford Coppolan Ilmestyskirja. Nyt. -elokuvasta. Erityisesti niiden tavasta kuvata tapahtumia syvyyssuunnassa, jolloin yhtä oleellista on se, mitä tapahtuu ottojen taustalla, kuin mitä on meneillään aivan kameran edessä. Taustalle saatettiin sijoittaa stuntteja, jotka tavallisemmassa elokuvassa olisivat olleet valokeilassa.
– Ajatuksena oli, että joka kuvan joka nurkka olisi elossa, jotta aikakauden mania tuntuisi vatsassa asti, Chazelle selostaa. – Ihmisjoukot ovat kuin organismeja, ja mitä tahansa voi tapahtua millä hetkellä hyvänsä.
Maailman maagisin paikka
Babylonin mutkikkaimpiin luomuksiin kuuluu Kinoscope-studion ulkokuva-alue, jossa tehdään rinta rinnan neljää mykkäfilmiä. Paikka rakennettiin tyhjästä paikkaan, jossa on 360 asteen maisema ilman ainuttakaan modernia rakennelmaa.
– Kun alkuperäinen filmiväki pakeni itärannikon sääntöjä ja rajoituksia Kaliforniaan, ei siellä ollut infrastruktuuria. He muuttivat maatiloja ja latoja studioiksi, toteaa kuvauspaikkajärjestäjä Chris Baugh.
– Siltä ajalta kerrotaan mahtavia juttuja, kuinka porukka varasti avustajia ja tavaroita toistensa kuvauspaikoilta, joten sisällytimme niitä Kinoscope-studiolle, kertoo lavastaja Florencia Martin. – Damienilla oli mielessään erityinen steadicam-ajo, ja liikuimme viidakkotoiminnasta keittiön kautta muinaiseen Kiinaan ja sieltä Kalliovuorille yhdellä otolla.
Kaoottisessa kohtauksessa apulaisohjaajat kiroilevat, tuotantoavustajat juoksevat ympäriinsä ja äänekkään kamerat pyörivät kuuman auringon alla. Vaikka se tuntuu kakofonialta, se on luovan tarinnankerrontakoneen hermokeskus.
– Se on yksi harvoja hetkiä elokuvassa, jolloin Nellie on sanaton, sillä kuvauspaikan sirkustunnelma hämmentää ensikertalaisen, Robbie kertoo. – Nellie elää kaaoksesta, hän saa voimaa siitä, että on huoneen hulluin tyyppi. Ensimmäisellä kuvauspaikkavierailullaan hän tajuaa: ”Hitto, nämä ihmiset ovat minuakin hullumpia!”
Chazelle halusi kohtauksesta hyvin immersiivisen. Sen vuoksi taustanäyttelijätkin mikitettiin, jolloin yleisön ääniraita kuvaa sitä, mitä Nellie kuulisi kiireisellä kuvauspaikalla. Ihmisten puhe, tappeleminen ja soitto sekoittuvat kontrolloiduksi kaaokseksi.
– Vaikka Hollywoodin mykkäkausi yhdistetään kuohuvaan 20-lukuun, en ole varma kuvaako ilmaus sen ajan villin lännen ilmapiiriä, Chazelle pohtii. – Uskomattoman monimuotoinen joukko edelläkävijöitä polkaisi teollisuuden käyntiin tyhjästä. Siihen yhdistyvä maaninen luomisen tahti synnytti oudon sekoituksen seksiä, huumeita ja musiikkia, jota tuskin enää saavutetaan. Se houkutteli monia mielenkiintoisia persoonia aavikon laidalle luomaan taidemuotoa, joka elokuvan alussa on vielä lapsenkengissään.
– Juuri sitä halusin tutkia, tämän teollisuudenalan ja taidemuodon eturintaman ihmisten hulluutta, kunnianhimoa ja draivia. Sillä heidän mielettömän elämänsä tuskat ja sydänsurut, huippuhetket ja aallonpohjat, kaikki mitä he saavuttivat ja menettivät, kaikki mitä he käynnistivät… elää edelleen.
Kuvat ja haastattelut: Paramount Pictures
Toimittanut Jouni Vikman
