Näyttelijä Taron Egerton pyörtyi teatterin lavalle – katsoja kiirehti auttamaan

Taron Egerton suhtautui asiaan positiivishenkisellä vitsailulla.

7.3.2022 23:33

Hollywood-näyttelijänäkin tunnettu Taron Egerton (Rocketman, Kingsman: Salainen palvelu) on osa Cock in London’s West End -näytelmää. Hänen teatteriesiintymisensä alkoi huonoissa merkeissä.

Näytös oli meneillään ensimmäistä iltaa, ja Egerton selvisi melkein loppuun saakka. Esityksen lähetessä päätöstään, Egerton kuitenkin yllättäen menetti tajuntansa. Asiasta saatujen tietojen mukaan Egerton voi nyt hyvin.

Ei ole tiedossa, mikä aiheutti Egertonin pyörtymisen. Joka tapauksessa hän kaatui yllättäen Lontoossa sijaitsevan Ambassadors Theatren lavalle.

The Independentin mukaan yleisön joukossa ollut lääkäri ryntäsi auttamaan näyttelijää. Illan esityksestä oli tuolloin jäljellä enää vain 15 minuuttia. Tauon jälkeen Edgertonin tilalle tuli Joel Harper-Jackson.

– Kuten jotkut teistä ehkä ovat kuulleet, pyörryin Cockin ensimmäisen esityksen aikana eilen illalla, Egerton sanoi Instagramissa.

– Olen täysin kunnossa. Hieman kipeä niska ja egossa vaurio, mutta voin hyvin. Aion ajatella tätä positiivisesti, ja toivoisin teatterissa eilen illalla olleiden sanovan, että annoin niin omistautuneen, sähköisen performanssin, ettei kehoni voinut käsitellä sitä ja sanoi sopimuksensa irti, Egerton veisteli.

Egerton aikoi palata seuraavaan esitykseen.

Lähde: Uproxx

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia