Nyt Netflixissä: Päätähdellä leffan aikana 53 eri aurinkolasit – viiden tähden elokuva kertoo maailmankuulun pop-tähden tarinan

IMDb-arvosana on 7,3.

15.10.2020 08:57

Netflixin on nyt lisätty tositarinaan perustuva elokuva Rocketman (2019).

Elokuva kertoo brittiläisestä poptähdestä Elton Johnista. Hän muistelee vieroitushoidossa lapsuuttaan, joka ei ollut kuorrutettu yltäkylläisyydellä. Samalla käydään läpi tähden rakastettuja lauluja. Mukaan mahtuu myös inspiraation ja elostelun hetkiä.

Ohjaajana toimii Dexter Fletcher. Näyttelijöinä nähdään Taron Egerton, Jamie Bell, Richard Madden, Bryce Dallas Howard, Gemma Jones, Steven Mackintosh, Tom Bennett, Kit Connor sekä Charlie Rowe.

Episodin viiden tähden arvostelussa kirjoitettiin näin:

”Elokuva on tyylillisesti kuin yhdistelmä rockelämäkertaa ja Baz Luhrmannin idearikasta musikaalia Moulin Rouge! (2001). Laulut tulevat siinä järjestyksessä elokuvaa mihin ne sopivat, kuten myös tietyt käännekohdat muusikkolegendan elämässä. Fantasiamusikaali lähtökohtana antaa elokuvailmaisulle vapautta ollen katsojalle samalla heti kättelyssä rehellinen.”

Egertonin päässä nähdään elokuvan aikana 53 eri aurinkolasit!

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia