Neve Campbellin julkiset palopuheet tuottivat tulosta – Palkankorotus Scream 7 -elokuvaan

Elokuvasarja piti pelastaa, joten studio marssi Campbellin puheille hattu kourassa ja lompakko levällään.

6.5.2024 16:00

Scream 7:n päätähtenä nähtävä elokuvasarjan veteraani Neve Campbell kertoi, että elokuvastudio vastasi huutoon palkankorotuksen suhteen.

”Kun he lähestyivät minua elokuvan tiimoilta, ajattelin että he eivät tajua kunnioituksesta mitään. Lähtöasenne oli kuitenkin tällä kertaa aivan erilainen kuin aiemmin. Se oli ihanaa”, Campbell kertoi People-lehdelle.

Vuonna 2022 Campbell kertoi, että ei aio palata elokuvasarjaan, koska hänelle tehdyt palkkatarjoukset olivat ala-arvoisia. Sittemmin nainen on toistanut mielipiteensä muutamaan kertaan, eri yhteyksissä.

Scream 7 -projekti on ollut vaikeuksissa sen jälkeen, kun kaksi näyttelijää ja ohjaaja jättivät projektin. Studio paikkasi tilanteen palkkaamalla takaisin Campbellin, sekä alkuperäisen Screamin käsikirjoittaja Kevin Williamsonin, joka toimii tällä kertaa ohjaajana.

Seitsemännen Screamin julkaisuajankohtaa ei ole vielä tiedotettu.

Lähde: Variety