Nyt Disney Plussassa: Miten käy kun vuori murtuu? Katastrofielokuva ammentaa tosielämän tapahtumasta

IMDb-arvosana on 6,6.

24.10.2022 15:33

Disney Plussassa on nyt elokuva The Wave (2015). Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen katastrofielokuva, joka on tehty Norjassa tai ylipäätään Skandinaviassa.

Kokenut geologi Kristian Eikfjord on juuri ottanut vastaan työn uudella paikkakunnalla ja perhe tekee lähtöä pois Norjan Geirangerista. Muuttokuorma on jo pakattu, kun Kristianin kollegat mittaavat pieniä, mutta merkittäviä muutoksia kylän maaperän vakaudessa. Alan spesialisti Kristian huolestuu mittaustuloksista ja hänen pahin painajaisensa käy toteen, tulokset muuttuvat hälyttäviksi ja on selvää, että katastrofi kohtaa kaupunkia.

Vaikka onnettomuutta on osattu jo odottaa, kukaan ei ole valmistautunut siihen kun vuoristo-osa Åkneset romahtaa Geirangerinvuonoon ja luo huiman tulva-aallon. Kristianilla tiimeineen on kymmenen minuuttia aikaa tehdä kaikkensa, minkä hän voi. Ei vain pelastaakseen kaikkien aikojen hyökyaallolta perheensä, vaan pelastaakseen koko norjalaiskaupungista sen minkä hän voi.

Vastaavanlainen katastrofi on tapahtunut Tafjordenissa, Storfjordenin toisessa sivuhaarassa, Geirangerfjordin pohjoispuolella. Valtava vuorenseinämä murtui huhtikuun 7. päivä 1934, putosi 700 metrin matkan vuonoon ja aiheutti 62 metriä korkean tsunamin. Se pyyhkäisi mennessään kaksi kylää ja tappoi kymmeniä. Alla traileri.

Lue myös: House of the Dragonin Tom Glynn-Carney sai neuvon Kit Haringtonilta – myös Alfie Allen antoi vinkin – Episodi.fi

Lähde: IMDb

Lisää luettavaa