Nyt Netflixissä: Leffa vuoden 2013 terroristi-iskusta ja sen jälkimainingeista

IMDb-arvosana on 6,9.

Suoratoistopalvelu Netflixin valikoimassa on nyt katsottavana elokuva Stronger (2017).

Bostonin vuoden 2013 maratonin pommi-iskussa jalkansa menettänyt Jeff Bauman luovii väkivallanteon jälkimainingeissa tässä tositapahtumiin perustuvassa draamaelokuvassa. Pääosassa nähdään Jake Gyllenhaal.

Elokuvassa nähdään monia hahmoja, jotka esittävät itseään – esimerkiksi suurin osa hoitohenkilökunnasta. Heitä nähdään elokuvassa käsikirjoittamattomissa kohtauksissa, jotka perustuvat aitoihin tapahtumiin.

Leffa kuvattiin samaan aikaan Ajojahti (2016) -elokuvan kanssa, joka käsittelee niin ikään Bostonin pommi-iskua. Siinä nähdään pääosassa Mark Wahlberg.

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Vastaamalla näet muiden vastaukset.