Nyt Netflixissä: Loistava toimintaleffa – näyttelijä kuoli kesken kuvausten

IMDb-arvosana 8,5.

5.4.2019 15:03

Netflixin valikoimasta löytyy nyt antiikin aikoihin sijoittuva toimintaelokuva Gladiator (2000).

Ridley Scottin ohjaama huikea Oscar-palkittu spektaakkeli roomalaisesta kenraalista, joka joutuu petetyksi ja päätyy gladiaattorikouluun. Hän elää vain kosto mielessään ja jokaisen voiton myötä hän pääsee lähemmäs Roomaa ja tavoitettaan.

Oliver Reed (Proximo) menehtyi kolme viikkoa ennen kuvausten päätöstä. Hänet kuitenkin jätettiin lopulliseen elokuvaan. Käsikirjoitusta piti muuttaa ja palkata sijaisnäyttelijä, jotta hänen juonikuvionsa saatiin kuvattua päätökseen.

Elokuva on mahdollisesti saamassa lopultakin jatko-osan. Pääosassa loistaa Russell Crowe.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia