Nyt Netflixissä: Mainettaan parempi futuristinen toimintaelokuva oli aikansa kallein – ohjaajan ja päätähden välillä kova riita

IMDb-arvosana on 6,2.

18.8.2019 11:03

Netflixissä on nyt nähtävissä elokuva Waterworld (1995). Kyseessä on varsin kelpo elokuva dystooppisten tarinoiden ystäville.

Futuristinen toimintaelokuva sijoittuu tulevaisuuteen, jossa napajäätiköt ovat sulaneet ja suurin osa maapallosta on veden peitossa. Yksinäinen kulkija (Kevin Costner) törmää äitiin ja pieneen tyttäreen, jotka etsivät kuivaa maata. Tytön selkään on tatuoitu kartta, jota tavoittelevat myös Dennis Hopperin johtamat rosvojoukot.

Huhujen mukaan ohjaaja Kevin Reynoldsin ja Costnerin välille puhkesi niin kovia erimielisyyksiä, että Reynolds jätti projektin kesken. Hän väitetysti sanoi myöhemmin, että ”Kevin Costnerin pitäisi näytellä vain elokuvissa, jotka hän itse ohjaa. Silloin hän voisi näytellä sekä mielinäyttelijänsä että mieliohjaajansa kanssa.”

Elokuva oli kallis 172 miljoonan dollarin tuotanto. Lippuluukuilla se ei valitettavasti menestynyt odotusten mukaan. Kaikki tulot yhteenlaskettuna elokuva kuitenkin ylsi voitolliseksi.

Lisää luettavaa